KUUMIA AALTOJA

"Korkkarit kattoon, tää ilta on meille. 
Mun sielunsiskoille, supernaisille. 
Laseissa kuohuvaa, silmissä kultaa. 
Ja Auringon nousuun on ikuisuus aikaa."


Joskus mieheni kysyy minulta, mitenkä tiedät tuon kaiken. Mutta, naiset kun voivat ystävystyä vaikka naistenhuoneessa käydessään. Puhumista kun riittää niin toimimattomista tai hankalasti käytettävistä hanoista ja käsienkuivaajista. Miten huulipunaa on haastava laittaa ilman silmälaseja, varsinkin näin iän myötä kun näkökin heikkenee.

Kun naistenhuoneesta siirrytään karaokebaariin ja molemmat on sattumalta valinneet saman biisin laulettavaksi, on hersyväniloinen ilta taattu samassa pöydässä. Tätä kaikkea ja paljon muuta, oli Kuumia aaltoja -show keski-ikäisen naisen elämästä.


Lähdimme mieheni kanssa Teatteriyhdistys Faken kutsumana katsomaan Rinna Paatson ja Meiju Suvaksen tähdittämää showta. Esitys sisälsi taidokkaita laulusuorituksia sekä tunteikkaita pohdintoja elämästä. Vaikka emme olleet aivan kohdeyleisöä, pystyi huumoriin samaistumaan ilman että on kokenut itse kuumia aaltoja.

Show eteni karaokelaulannan kautta, johon yleisökin sai osallistua, käsitellen niin ystävyyden tärkeyttä, kiitollisuutta elämästä kuin anteeksiantoakin. Miten tärkeitä ystävät ovatkaan elämässämme. Kuinka muistaisimme olla kiitollisia siitä, mitä meille on, eikä kadehtia mennyttä tai toisen elämää, katkeroitua. Antaa anteeksi ja päästää irti menneestä, katsoa kohti tulevaa.

"En vapauttas tahdo riistää
Tahdo en itsenäisyyttäsi kiistää
Sua tarvitsen sydänystäväksi 
Aikuisen naisen
Kaiken me jaamme
Toisiamme tukekaamme
Aikuinen nainen tuntee arvon rakkauden"


Esityksen oli käsikirjoittanut Anne Prokofjeff ja ohjannut Lauri Ketonen, muun Tatteriyhdistys Faken väen kanssa. Saaden katsojan nauttimaan esityksestä ja treenaamaan naurulihaksia sekä päästämään irti sisäisen karaokelaulajan.


Kiitos Teatteriyhdistys Fake ry  mukavasta teatterielämyksestä!

Kaisa



Kuvat Vilma Sappinen


Kommentit

  1. Oli varmasti mukava esitys!
    Ja todentotta, naisen voivat ystävystyä vaikka ravintolan vessassa, kuten olen aikoinaan itsekin tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, naiset kun saavat jutunjuurta yleensä vaikka mistä! :)

      Poista
  2. On ollut varmasti riemukas esitys ja hauskaa katsottavaa! Niin monta kertaa on tosiaan elämässä saanut huomata miten ihania aarteita ne ystävät on! Mukavaa syksyn ja lokakuun jatkoa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ystävät on todellisia aarteita. pidetään heistä huolta! <3

      Poista
  3. Kiva saada hetkiä nauruun- niitä ei varmasti koskaan ole liikaa:)

    VastaaPoista
  4. Teatteri kappaleet on aivan mukavaa katsottavaa. Kuumia aaltoja on koettu kohta 25 vuotta joten olisi ollut helppo samaistua. En tiennytkään että Meiju on mukana näyttelemässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ennen kuullut että Meiju näyttelisi, mutta hyvin sujui tämäkin.

      Poista
  5. Tämä teatteriesitys olisi ollut minunkin mieleeni. Keski-ikäisen naisen elämässä riittä tapahtumia ja hauskoja juttuja, joille ainakin jälkeen päin voi nauraa. Kiva kuulla, että sait miehen mukaan esitystä katsomaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tärkeää, että pystyy nauramaan jutuille ainakin jälkeen päin. Vaikka harvoin niille kommelluksille pystyy nauramaan silloin kun ne tapahtuu. :)

      Poista
  6. Taatusti ollut hyvä näytelmä ja hienoa, että olet saanut miehesikin mukaan....mä taidan käydä jo kohderyhmästäkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka ei miehen kanssa oltu aivan kohderyhmää, niin on mukava viettää aikaa yhdessä ja käydä vähän muuallakin kuin lenkillä. :)

      Poista
  7. Kuulostaa kivalta esitykseltä. Näin syksyllä on kiva nauttia kulttuurielämyksistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, syksy on ainakin itselle se aika vuodesta kun tulee käytyä erilaisissa kulttuurielämyksissä enemmän!

      Poista
  8. Viimeaikoina olen juuri miettinyt, että teatteriin olisi suuri mielihalu. Joku klassikkoteos voisi olla mukava nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri katsoin kaupunginteatterin tarjontaa, ja mukavia esityksiä näytti sielläkin pyörivän. Liian harvoin sitä vaan tulee käytyä!

      Poista

Lähetä kommentti