Laatuaikaa saaristossa

Vielä keväällä näytti siltä, että lomailemme mieheni kanssa vuorotellen, jotta saadaan lastenhoito järjestymään näin kesällä. Mutta, kun asennoituu tilanteeseen että varsinaista lomaa koko perheen kanssa yhdessä ei ole, niin silloin saattaakin haaveet toteutua. Niin kuin meillä kävi, saimmekin yhteisen lomaviikon, laatuaikaa koko perheen voimin.
Nyt tuo yhteinen lomaviikko on vietetty ja tuntuu kuin olisimme lomailleet pidempäänkin.  Irrotimme narut kotilaiturista ja käänsimme nokan kohti etelää, Turun kaunista saaristoa. Monta satamaa nähtiin, mutta useampi kiinnostava kohde jäi vielä näkemättä. Eli, ensi kesän reissua suunnittelemaan.

Reissu sujui mukavasti ja suuremmilta kömmähdyksiltäkin vältyttiin. Ellei nyt ota huomioon sitä että ennen lähtöä jonotin kaupassa, jotta saisimme tuoretta leipää mukaan. Ja, meillä kun leipää kuluu runsaasti. Niin, hyvän matkaa mentyämme, huomasin että nuo leivät olivat jääneet eteiseen. No, onneksi saatiin ostettua leipää eräästä venesatamasta. Miten aina käykään niin että jotain jää kotiin? Samalla kun mukaan on pakannut kaikkea jos "vaikka" tarvitaan. Tällä kertaa kasallisen pitkähihaisia sai nostaa laukusta suoraan takaisin kaappiin, kun aurinko paistoi ja shortseja sai käyttää aamusta iltaan. Mutta, hyvä näin. Kyllä ilma vaikuttaa suuresti onnistuneen loman suhteen.

Syksy alkaa pikkuhiljaa näkyä arjessamme, kun huomenna aamulla palaan työpöydän ääreen ja kuopuskin harjoittelee taas aamuheräämisiä. Mies ja koululaiset jatkavat veneilyä vielä ensi viikonkin, kun heillä on vuorossa perinteinen isät+lapset veneretki kahden paattikunnan voimin. Sääennusteet ovat luvanneet hellettä, joten heillä on varmasti mukava reissu tiedossa.
Oikein mukavaa viikkoa kaikille, niin töihin palaaville kuin lomaa jatkavillekin! Nautitaan auringosta ja kauniista kesäpäivistä!
Kaisa

Kommentit

  1. Voi täälläkin on tehty venereissua koko perheen voimin ♥ Se on kyllä ihan parhautta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perheen kanssa yhdessä vietettyä aikaa ei voita mikään. Eilen illalla pojat sanoivat että parasta reissussa oli se, kun äiti ei pessyt pyykkiä tai siivonnut koko aikaa. :)

      Poista
  2. Hieno, kun saitte yhteisen lomaviikon!
    Upeita kuvia!
    Mukavaa kesän jatkoa sinulle! Ja mukavia työpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä yhteinen loma on tärkeää.
      Ja, mukavia sekä aurinkoisia kesäpäiviä sinulle!

      Poista
  3. Teillä on taatusti ollut hyvä reissu ja olipa kiva "ylläri", että saitte tuon yhteisen lomaviikon.
    Niinhän se on , että kaikki hyvä (jopa se loma) loppuu aikanaan...itse kullakin. Meikäläinen on hieman sekalaisissa tunnelmissa aloittelemassa työarkea...muutama viikko vielä nautiskellaan...mukavia työpäiviä ja arkeen palaamista sinulle. Onneksi on viikonloput!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli kyllä onnistunut. Monta hienoa paikkaa nähtiin, niistä lisää myöhemmin. Ilmat suosivat meitä, joka osaltaan teki reisusta onnistuneen.
      Arkeen palaamisessa on omat "ongelmansa" mutta myös ihana tuttu arki tuo oman turvallisuuden elämään!

      Poista
  4. Upeita kuvia! Ja ihana juttu että saitte lomat kuitenkin osittain edes samaan aikaan :)

    VastaaPoista
  5. Aivan mielettömän upeita kuvia :) Täällä lomaillaan vihdoinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavia lomapäiviä, ilmat ainakin on nyt kohdallaan!

      Poista
  6. Oi, miten ihania kuvia! Eikös vaan olekin ihmeellistä, miten merellä vietetty aika tuntuu aina paljon todellisuutta pidemmältä. Ihana lukijani "Merenneito" on hienosti todennutkin, että merellä ollaan eri aikaulottuvuudessa :)
    Yhteinen loma on todella tärkeä voimavara, joten oli kyllä hieno asia, että pääsitte koko perheen voimin veneilemään ♥
    Täälläkin ollaan jo kotiinpäin tulossa ja ensi maanantaina koittaa meillekin taas tuttu ja turvallinen arki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, niin tuntuu pidemmältä. Ja, veneily saa ajatukset pois kaikesta muusta ns turhasta, keskittyy vain hetkeen. Nauttii!
      Yhteinen loma oli kyllä ihana, ehti rauhassa juttelemaan jokaisen kanssa ja tehtiin yhdessä aika huimia juttujakin. Niistä lisää myöhemmin. ;)
      Kyllä arki on jo paikallaan, tuo oman turvallisuuden! Nauttikaa viimeisistä lomapäivistä!

      Poista
  7. Me ollaan samoissa maisemissa mutta autolla. Ihania kuvia! Tsemppiä taas arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mahtavia maisemia, niin autolla, pyörällä kuin paatillakin matkatessa. Mukavaa lomaa!

      Poista
  8. Hei kuinka hienoa, että yhteistä lomaa järjestyi! :) Reissuilmat ovat olleet kohdillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä yhteinen aika on ihanaa! Niin, ja ilmat todellakin suosivat meitä!

      Poista
  9. Hienoa, että pääsitte yhteiselle lomareissulle ja vielä saaristoon. Siellä jos missä mieli lepää. Ja teillä on ollut upeat ilmat.
    Ihanaa elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmat olivat kyllä mitä parhaimmat. Ja, akut latautuivat, nyt taas jaksaa töissä. Mutta, vielä on kesää jäljellä, joten nautitaan aurinkoisista päivistä!

      Poista

Lähetä kommentti