Syksyn värejä

Syksyn värejä on jo ilmassa. Tänään ihailin auringonpaistetta sekä tammen kellastuvia lehtiä. Viime postauksessa lupailin postausta viikonloppuna juhlimiemme syntymäpäivien tarjoiluista. Yleensä luotan niihin tuttuihin ja hyviksi todettuihin resepteihin, mutta nyt päätin kokeilla myös jotakin uutta. Joten, jaan nyt nämä kaksi uutta kokeiluani myös teille.

Edellisenä viikonloppuna keräsin saaresta tyrnejä pakastimeen, joten päätinkin kokeilla leipoa tyrnikakun. Reseptin löysin netistä tai oikeastaan yhdistelin kahta reseptiä, hieman olemassa olevien tarvikkeiden mukaan. Todettakoon että en ole sitten ennen tehnyt tuollaista kiillettä kakun päälle. Mutta, kerta se on ensimmäinenkin ja hyvin onnistui. Ilmeisesti kiille oli hieman liian lämmintä kun sitä lusikoin, kakun päälle muodostui tuollainen kaunis "pitsikuvio".
 

TYRNIKAKKU
 
Pohja:
 
200g Digestive-keksejä
100-125g voita tai margariinia
 
Täyte:
 
5 liivatetta
200g valkosuklaata
4dl vispikermaa
3/4dl sokeria
2dl vaniljajogurttia
2 1/2dl sileää tyrnihilloa
3/4dl laimennettua sitruunamehua
 
Kiille:
 
1 1/2dl laimentamatonta tyrnimehua
2dl vettä
2rkl sokeria
3 liivatetta
 
Laita täytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen.
 
Murskaa keksit. Sulata rasva ja sekoita keksimurot joukkoon. Painele irtopohjavuoan pohjalle.
 
Sulata suklaa vesihauteessa. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Lisää vaahdon joukkoon kevyesti sekoittaen sokeri, jogurtti, hillo ja sulatettu suklaa.
 
Kiehauta laimennettu sitruunamehu ja sulata puristellut liivakot nesteeseen. Jäähdytä haaleaksi ja sekoita seos kermaseokseen. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa.
 
Liota kiilteen liivatteet kylmässä vedessä. Kiehauta laimentamaton tyrnimehu. Purista liivakoista vesi ja sekoita mehun joukkoon. Lisää joukkoon vesi ja sokeri. Anna seoksen jäähtyä. Lusikoi jäähtynyt notkea seos täytteen päälle. Anna jäähtyä jääkaapissa.
SUOLAINEN PIIRAS KASVISTÄYTTEELLÄ
 
Pohja:
 
150g voita
3,5dl gluteenitonta jauhoseosta
1/2tl suolaa
3rkl kylmää vettä
 
Esipaista 200 asteessa 10min.

Täyte:

100g vuohenjuustoa
200g aurinkokuivattuja tomaatteja
1 punasipuli ohuina siivuina
1 ruukku basilikaa
2 kananmunaa
1dl kermaa
50g raastettua parmesanjuustoa

Lisää murennettu vuohenjuustoa, aurinkokuivatut tomaatit, sipuli sekä hienonnettu basilika piirakkapohjan päälle.

Vispaa kananmunien rakenne rikki ja lisää kerma sekä juustoraaste sekaan.

Kaada massa vuokaan ja kypsennä 180 asteessa 20min.
Syksyisiä värejä oli siis ilmassa myös syntymäpäivien tarjottavissa. Tarjottavat tekivät hyvin kauppansa, joten näitä reseptejä hyödynnän jatkossakin. Viilenevät ja hämärtyvät illat ovat muutenkin saaneet minussa heräämään leipurin. Useampana iltana on valmistunut jotakin tuoretta iltapalapöytään ja tästäkö lapset ovat innoissaan. Varsinkin kuopus kun on päässyt avukseni leipomaan.

Oikein mukavia syyspäiviä ja nautitaan auringosta sekä värikkäästä luonnosta ympärillämme!

Kaisa

Kommentit

  1. Tänään oli niin ihana sää ja kyllä meitä muutenkin on syksy hellinyt. Ooh tuo Tyrnikakun resepti on fantastinen, sen laitan talteen. <3 Kauniita unia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyrnikakku oli kyllä hyvä, mahtoiko valkosuklaalla olla osaa asiaan. :)
      Tässä on ollut kyllä niin kauniita päiviä, harmi vaan kun useimmiten katson ilmaa työpaikan ikkunasta tai autosta kun kuljetan lapsia harrastuksiin. Tänään onneksi ehdin nauttia koko illan syksyisestä ilmasta!

      Poista
  2. Ihanat ohjeet kummatkin!
    Namskis!
    Tuota suolasta piirakkaa täytyy kokeilla! Ehkä jo viikonloppuna!😀
    Kivaa illan jatkoa sinne!❤️😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuohenjuusto maistui aika voimakkaasti, joten sen kanssa kannattaa olla varovainen. Meillä koululaisetkin syö, joten meidän mielestä tuo määrä vuohenjuustoa oli ihan hyvä. Mutta, kokeilehan ihmeessä!

      Poista
  3. Kiitos ohjeista!
    Tyrni ei ihan ole lemppari, mutta suolaiset piirakat toimii aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Tyrni ja vuohenjuusto ovat molemmat sellaisia, mitkä jakavat helposti mielipiteitä. Mutta, makuasiat niitä on niin monta kuin meitäkin. :)

      Poista
  4. Voi nam, herkullisia ohjeita! :) Ja syksyn värejä ihailtu täälläkin, minusta kaunein vuodenaika, siihen asti kun alkaa vettä ja loskaa tulla vaakatasossa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, syksy on niin kaunis kun aurinko paistaa ja lehdet kellastuu. Toivottavasti sade ja kurakausi ei ala vielä lähipäivinä!

      Poista
  5. Ihana väriloisto tosiaan , jota ihaillaan päivittäin <3

    Mitä ihanaa olet siellä leiponut? Nams, näyttää niin hyvälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihaillaan värejä ja kerätään voimia pimeään!

      Poista
  6. Syksy taitaa olla juuri nyt parhaimmillaan. Nautitaan siis siitä!
    Ja voi, miten ihania juttuja oletkaan leiponut! Minulla tuo jauhosormi ei ole ollut oikein toiminnassa...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jauhosormi :) Tuoreita sämpylöitä iltapalaksi, niitä ei voita mikään!

      Poista
  7. Ihania ohjeita! Meillä on kuukauden päästä tyttären synttärit tulossa ja olen jo pikkuisen miettinyt tarjoiluja, tuota suolaista piirakkaa voisinkin kokeilla tehdä sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, helppo oli tehdä. Alkuperäisessä ohjeessa oli pohjana kaupan valmis piirakkapohja, joten helposti ja nopeasti tosiaan valmistuu!

      Poista
  8. Hyvältä näyttää, namskis... Hienoja kuvia.

    VastaaPoista
  9. Nyt on kyllä niin herkullisia reseptejä että mieli tekisi heti tuo suolainen piirakka loihtia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä suositella reseptiä. Meillä ainakin tehdään toistekin!

      Poista
  10. Vastavierailulla ja ihastumassa!
    Tyrnikakku on todella kaunis pinnaltaan ja taatusti herkullinen :) Kiitos myös piirakkaohjeesta, jota tekee mieli kokeilla heti.

    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  11. Hyviä ohjeita. Pitääkin testata...
    Tammi on muuten kaunis puu, ehkä jopa kaunein puu minusta!

    VastaaPoista
  12. Voi nam, tyrnikakku kuulostaa herkulliselle! :) Täytyy laittaa resepti korvan taa!

    Aivan ihania kuvia. On ihanaa, kun näinä aikoina on blogit tulvillaan kauniita aurinkoisia, syksyn väreissä hehkuvia kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyrni on kyllä ihanan kirpsakka marja, sopii hyvin valkosuklaan kaveriksi.
      Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  13. Kiitos! Oli kyllä onnistunut, tyrni ja valkosuklaa on hyvä yhdistelmä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti