Herkutellaanko?

Lapset usein kyselevät herkkujen perään ja eihän siinä mitään epänormaalia olekaan. Mutta, helposti kun herkutellaan, tulee syötyä vähän niin kuin huomaamatta runsaasti rasvaa, sokeria sekä lisäaineita. Ihan neuroottisesti en näitä välttele, mutta kun hiukan miettii syömisiään, saa syötyä huomattavasti terveellisemmin. Ja, tietenkin välillä  kuuluu herkutella, kaikkea kohtuudella.
Mutta, mitenkä sitä sitten voi herkutella, hieman terveellisemmin? Yksi perheemme herkuista on banaaniletut tai banaanivohvelit.
 
BANAANILETUT
 
1 banaani
2 kananmunaa
(ripaus kardemummaa)
 
Aineet blenderiin ja hyvä sekoitus. Kookosöljyä hiukan paistamiseen. Kaunis ruskea väri pintaan ja eikun syömään.  Lisukkeeksi marjoja pakastimesta!
 
Taikina on helppo tehdä ja yleensä tarvikkeetkin löytyvät kotoa. Valmistaminen on helppoa ja nopeaa, saa tyhjät vatsat täytettyä vaikka iltapalla. 
Onko teillä tällaisia helppoja ja terveellisiä herkkuja?
 
Aurinkoinen viikonloppu takana ja hiukan pääsi jo haravointiakin aloittelemaan. Tästä on hyvä aloittaa alkavaa viikkoa!
 
Kaisa
 



Kommentit

  1. Itsekin syön mielummin hyvää mutta suht terveellistä. Toki se ei aina mulla mene niin mutta hyvä että edes joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, hyvä että edes joskus katsoo syömisiään. Olisihan sitä mukava syödä päivittäin hyvää ja terveellisesti. Mutta, ei sitä aina jaksakaan, onhan sitä mukava välillä herkutellakin!

      Poista
  2. Yep! Mä herkuttelen aivan liian usein ja oon selkeästi addiktoinut sokeriin! Ällöttää ja ahdistaa, mutta koukusta ei ole helppo päästä eroon!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuopuksen allergioiden myötä on tullut katsottua tarkemmin omaa ja koko perheen syömistä uudella tavalla. Ja, kun kuopus ei saa syödä jotain, niin ei tule itsekään syötyä. Mutta, ei aina ole helppo välttää herkkujen syömistä! :)

      Poista
  3. Herkullista! Pirtelö on toinen "herkku", joka uppoaa mainiosti, vaikka sen tekisi (sokerittomaan) jogurttiin tms., eikä jäätelöön :)
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirtelöt ja smoothiet ovat myös perheemme lemppareita ja niistäkin saa juurikin terveellisempiä jättämällä tuon jäätelön pois!

      Poista
  4. Näyttää tosi herkulta. Kiva myös tämä uusi blogin ulkoasu. Vai onko ollut aimminkin tällainen ja en ole huomannut, kun yleensä kännykällä käyn kommentoimassa ja nyt ihan koneella :) Kännykällä kun usein ulkoasut ovat "karsitumpia" eikä kaikki hienoudet näy samalla tavoin kuin pöytäkoneen ruudulta katseltaessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uuden ulkoasun blogini on saanut, pienten hankaluuksien kautta.

      Poista
  5. Banaaniletut ovat meidänkin suosikkeja!!
    Kauniit kuvat!
    Suloista pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
  6. Banaaniletut ovat huippuhyviä, peukku niille! Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niin on hyviä! Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  7. Smothiebowlit on mun ja miehen herkkuja ja banaaniletut maistuu mulle :)

    VastaaPoista
  8. Hih, meilläkin on kaivettu vohvelirauta esiin, mutta olemme tehneet sillä toasteja. Marjarahka on yksi parhaista herkuista ja ihan marjat ja luonnonjugurttikin uppoaa hyvin - välillä ne blendataan smoothieiksi. Banaanivohveleita pitää joskus ehdottomasti kokeilla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Smoothiet kuuluvat täällä jokaiseen aamuun, koko perheellä. Kokeilkaahan ihmeessä banaanivohveleita! <3

      Poista
  9. Banaaniletut kuuluvat meillä niihin nimenomaan veneellä valmistettuihin herkkuihin :) Joskus ollaan saatu nauttia niitä suoraan metsästä poimittujen mustikoiden kanssa, namskis! (Kardemummaa en kyllä ole tajunnut niihin lisätä, joten kiitos vinkistä, sitä kokeillaankin heti kun vesille päästään) Tämä blogisi uusi ulkoasu on muuten varsin viehättävä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, toi onkin hyvä idea, tehdä banaanilettuja paatilla. Maistuu varmasti tosi hyviltä! Ja, jos vielä vaikka saisi marjat suoraan saaresta kerättyinä. Meillä ei tuota kardemummaa juurikaan käytetä, allergian vuoksi, mutta laitoin reseptiin vinkiksi.
      Oi, kiitos! Olen itse tyytyväinen uuteen ulkoasuun, vielä muutaman muutoksen kun saan tehtyä. <3

      Poista
  10. Banaanilettu on hyvää ja terveellistä .nam!

    VastaaPoista
  11. Banaaniletut meilläkin suosiossa :)

    VastaaPoista
  12. Herkulliselta näyttää !Vohvelit on yksi lempiherkkuja meidän perheessä <3
    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  13. Namskis ja juu teen latvialaisia pannukakkuja, jotka tehdään piimään ja sooda kohottaa ne, tulee hetkessä ja voittaa perinteiset letut mennen tullen. :) Nyt alkoi sitten tekemään mieli niitä. :) Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa mielenkiintoiselta reseptiltä. Täytyykin katsoa blogistasi, jospa sieltä resepti löytyisi kokonaisuudessaan!

      Poista

Lähetä kommentti