Hiiri kissalla räätälinä

Kevään ensimmäisillä veneretkillämme saareen, löytyi kotiin viemisiksi kaksi meren muovaamaan puuta. Puiden kanssa kävi hieman kuin sadussa "Hiiri kissalla räätälinä". Tohkeissani lähdin toteuttamaan suunnitelmaani ja kuinka kävikään, menin sahaamaan toisen puun aivan liian lyhyeksi. Joten, ei muuta kuin suunnitelmat uusiksi. Projekti jäi hetkeksi hieman unohduksiin, kun suunnitelmat piti tehdä uusiksi. Uudet suunnitelmat ja ei kun toteuttamaan. Miesten avustukselle sain projektini valmiiksi ja siitä tulikin parempi kuin ensimmäisestä olisikaan tullut.
Puu kiinnitettiin roikkumaan terassimme katosta narulla. Pienet koukut ruuvattiin puuhun, johon saatiin lyhdyt roikkumaan. Ihanaa tunnelmaa terassille. Vielä ei olla päästy nauttimaan pimenevistä syysilloista, mutta voihan kynttilöitä polttaa jo nytkin.
Ja, mikäs tässä on tunnelmoidessa lämpimässä illassa, kynttilöistä nauttien. Toivottavasti lämpöä on jatkossakin ja edessä on vielä useampi iltapala terassilla. Niin, ja jälleen on yksi projekti valmis, harmikseni kun huomaan että keskeneräisiä projekteja löytyy nurkista.
 
Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa!
 
Kaisa
 
 
 
 

Kommentit

  1. Tulipa ihana teline lyhdyille<3 Minäkin kanniskelen meren sileäksi hiomia aarteita kotiin: sileitä kiviä ja tuollaisia harmantuneita puita♥ Kauniita sellaisenaan ja tuolla tavoin tuunattuna uniikkeja juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saaresta löytyy kyllä aina jotakin kotiin tuotavaa. Nyt syksyllä lähinnä marjoja ja sieniä, mutta kiviä ja näitä puita kotiin viemisenä useammin. Niin, ja unohtamatta hienoa rantahiekkaa koristeeksi kynttilöille. :)

      Poista
  2. Voitko uskoa, etten ole tänä kesänä syönyt mustikkapiirakkaa!?! Ei voi olla totta. Tämä pitää korjata heti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun täytyy korjata tilanne pikimmiten ja leipoa mustikkapiirakkaa. :)

      Poista
  3. Voi miten ihana idea ♥ Kauniilta näyttää! Voin vaan kuvitella miten mukava tuossa terassilla onkaan tunnelmoida pimenevinä syysiltoina. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta sanonpa taas, että ihailen taitoasi nähdä kauniita asioita ja myös luoda sitä ympärillesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Ansku kauniista sanoistasi! <3
      Terassi on aika suojainen, ei tuulet häiritse ja kate suojaa sateelta. On meillä käytössä läpi vuoden.

      Poista
  4. Loistava idea! Näyttää ooikein kivalle ja voin kuvitella kuinnka tunnelmallinen terassi on, kunhan illat pimenee ♥ Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Illat pimenee päivittäin, joten ei kauaa mene kun päästään nauttimaan syksyn tunnelmasta ja kynttilöitä polttaen!

      Poista
  5. Onpa hieno idea! Tosi kiva :D

    VastaaPoista
  6. Näyttääpä kivalta kokonaisuudelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt vaan odotellaan lämpimiä hämärtyviä syysiltoja, päästään nauttimaan valoista. :)

      Poista
  7. Onpa kiva idea! Lyhdyt roikkuu myös kauniisti tuossa. Ihanaa alkanutta viikkoa ❤

    VastaaPoista
  8. Ihanan tunnelmallista tulee olemaan, kun kynttilät syttyvät! Ja muuten ihana sydämenmuotoinen vuoka (?). Mistä se on - ei kai sentään omin taidoin tehty??
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Vuoka on lahjaksi saatu, muutama vuosi sitten. Eli, ei ole omaa tuotantoa. :) Mutta, muistaakseni on Brukan valmistama (merkki pohjasta kulunut).

      Poista
  9. Kiva idea ja samalla muisto reissultanne.
    Täällä on myös innostuttu leipomaan mustikkapiirakkaa...ja on se vaan niin hyvää.
    Loppukesästä ehdottomasti parasta on pimenevät ja lämpimät illat. Toivotaan, että saamme nauttia niistä vielä hetken aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikkapiirakasta on tullut hitti meillä. Ja, pohjana ruisjauhot. :) Suosittelen!

      Poista
  10. Tulipahan aivan mielettömän kiva :)

    VastaaPoista
  11. ihana idea ja näyttää kyllä just siltä, että tuolla on ihmisen hyvä hengailla ja nauttia kesäisistä illoista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Terassista on tullut kyllä viihtyisä paikka ja katettuna voidaan istuskella vaikka hiukan satelisikin!

      Poista

Lähetä kommentti