Valoa ja energiaa


Talven pimeinä ja pitkinä päivinä energiat tuntuivat olevan välillä kovinkin vähissä. Flunssa muutti myös meille ja oli otettava kaikki keinot käyttöön. Inkiväärishottien lisäksi, kaupasta on kannettu hedelmiä runsaasti kotiin. Blenderi on huutanut ja tarjoillut meille maukkaita hedelmäsmothieita. 


Ruokapöytää on koristanut energinen hedelmälautanen ja energiaa on saatu myös lisääntyneestä valosta sekä pidentyneistä päivistä. Tänään ruokahuoneemme kylpi valossa aamusta alkaen. Paljon tuosta valosta ei sisällä ehditty nauttia, kun aamulla käynnistimme pyöräilykauden ja illalla kävimme tekemässä vielä reippaan lenkin. 

Tämä valon lisääntyminen on joka kevät yhtä ihanaa ja siitä nauttii täysillä. Pihatöihin ei vielä pääse pitkään aikaan, mutta odottaessa voi haaveilla ja suunnitella, mitä tulevan kesänä pihalla pienessä kasvimaassani kasvattaisinkaan. Useamman kerran olen jo kauppareissulla pysähtynyt siemenpussien viereen, mutta vielä olen malttanut, enkä ole yhtään pussia ostanut.


Jokainen aurinkoinen päivä tuo kesän lähemmäs ja antaa energiaa pitkän talven jälkeen. Viimeinen maaliskuun viikko käynnistyy ja huhtikuu on jo aivan käsillä!

Kaisa

Kommentit

  1. Tänään innostuin illasta vielä siivoamaan.Päivällä tuli ulkoiltua kom.een kertaan, joten kyllä se tuo valo saa ihmeitä aikaan.Flunssaa täälläkin podettu viikon päivät.Inkivääriä tulee käytettyä hunajan sekä valkosipulin kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuntuu että valon lisääntyminen on tuonut myös lisää tunteja vuorokauteen tai energiaa riittää myös illallakin. :)

      Poista
  2. Valon määrä ja pidentyneet päivät antavat puhtia ja energiaa. Pihahommat saavat täälläkin odottaa lämpimämpiä päiviä.
    Energistä viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaa että tämä viikko on ollut selvästi valoisampi sekä energisempi, tällaisia viikkoja jatkossakin!

      Poista
  3. Teillä näyttää ihanalta. <3 Hedelmälautanen nyt jos koskaan on se juttu, vihjaus omaan blogijuttuun jonne kommentoit. <3 Ihanaa uutta viikkoa Kaisa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Joo, hedelmät auttavat myös pysymään erossa rasvaisista herkuista. Tai, ainakin toivon niin. :)

      Poista
  4. Kyllä tuo auringonvalo tuo niin paljon energiaa päivään. Vielä kun lumet sulaisivat, niin pääsisi pihahommiin. Kyllä se kevät sieltä nyt tulee. Flunssa on kolkutellut täälläkin ovea, mutta onneksi pahimmalta taudilta on onneksi vältytty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti vältytte flunssalta jatkossakin. Nautitaan auringosta ja jo aika mukavan lämpöisistä päivistä!

      Poista
  5. Valoa ja vitamiineja!
    Niillä kevät käynnistyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo tuo niin ihanasti energiaa pitkän ja pimeän talven jälkeen!

      Poista
  6. Auringonvalo ja lämpö antavat ihan uutta potkua päivään. Kevät ❤
    Väsymys vaivaa ja flunssa tekee tuloaan, mutta piristän itseäni suunnittelemalla ja haaveilemalla tulevista veneilyretkistä, sekä monenmoisista pihahommista :)
    Iloa ja valoa viikkoosi ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveilu se onkin paras keino selättää flunssa ja keväiset väsymykset. <3

      Poista
  7. Täällä alkoi lentsu viime yönä, huh! Sitruunaa, valkosipulia ja inkivääriä lääkintään.
    Nyt on muuten maukkaita appelsiineja, nam :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti