LOMAN MAININGEISSA


Täällä ollaan pikkuhiljaa palattu arkeen ja takaisin töiden pariin miehen kanssa, poikien vielä lomaillessa tämän viikon. Viikkokin alkaa olemaan jo lopuillaan, vielä viikonloppu ja sitten maanantaina alkaakin taas kouluvuosi. Kesä on ollut mukava ja vaikka keväällä näytti jälleen siltä, että me aikuiset emme saa pidettyä lomia juurikaan samanaikaisesti, kävi onneksi toisin. Yhteistä lomaa saatiin tuplasti, mitä keväällä ajattelimme, joten olemme siis nauttineet yhteisestä ajasta perheen kanssa.

Monennäköistä ollaan tehty ja koettu yhdessä. Kamera on kiikkunut olkapäällä ja kuvia on tullut otettua jälleen runsaasti. Tuossa kun selasin kuvia ja muistelin mukavia hetkiä, poimisin muutaman kuvan reissultamme Saaristomerelle. Joten, tätä postausta kuvittaakin satunnaiset kuvat reissun varrelta.




Olemme tehneet pari lyhyempää reissua kesän aikana, kesäkuussa Tukholmaan ja heinäkuun alussa etelä-suomeen. Ja, sitten reilun viikon mittaisen reissun paatilla Ahvenanmaalle ja Turun saaristoon. Säät suosivat reissuamme ja tuntui kuin olisimme olleet lomalla pidempäänkin. Vaikka paikoiltellen sinilevää olikin hurjasti, pääsimme nauttimaan lämpimistä uimavesistä ja eri venesatamien rennosta rantatunnelmasta. 

Oli mukava huomata kuinka rentoja ja sosiaalisia meistä toisinaan aika jäykistä suomalaisista tulee, kun pääsemme lomalle. Venesatamissa tuli tutustuttua uusiin ihmisiin ja täytyy toivoa, että nämä uudet tuttavuudet kulkevat mukanamme ainakin jossakinmäärin. Niin, ja näimmehän reissulla myös vanhojakin tuttuja, miten pieni tämä maailma onkaan. 



Tämän kesän ja veneretkemme ns pääkohteeksi valikoitui Ahvenanmaa, Kastellholm. Jossa vietimmekin useamman yön. Tekemistähän Kastellholmassa ja Ahvenanmaalla olisi pidemmäksikin aikaa, ensikerralla sitten uudet kohteet. Lainasimme pyörät päiväksi, joilla huristelimme Godby ja Stallhageniin syömään. Oli muuten hienolla paikalla tuo tehdas ja ravintola. Paluumatkalla pysähdyimme Taffelin tehtaalla, mitäs muutakaan kuin sipsejä ostamassa. Kastellholmanlinnan lapsille suunnattu seikkailu oli kuopuksen mieleen, linnassa vierähtikin useampi tunti. 

Matkalla Ahvenanmaalle pysähdyimme useammassakin venesatamassa, osa oli jo ennestään tuttuja ja hyväksi todettuja, osa oli uusia venesatamia meille. Valinnat venesatamien suhteen olivat onnistuneita ja jo nyt on mietteissä, minne satamaan menemme ensi vuonna uudestaan. Ei voi muuta kuin todeta, että kyllä meillä on täällä Suomessa mahtava luonto ja saaristo. Mahtavia yrittäjiä jotka saaristossa tarjoavat matkailijoille palveluita, kehittävät toimintaansa. 



Jälleen on kierretty erilaisissa paikoissa ja ihasteltu kotimaatamme. Paljon on vielä nähtävää, joten ensi kesän reittisuunnitelmakin taitaa olla jo tehtynä!

Ihanaa alkavaa viikonloppua!

Kaisa

Kommentit

  1. Loma tekee ihmeitä!
    Ihania maisemia ja tunnelmia kuvissa.
    Toivotan mukavaa elokuista viikonlopua!

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat ja lomakuulumiset! Ahvenanmaa houkuttelee muakin, ehkä joku kesä kunhan keritään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ahvenanmaa on kyllä hieno ja kaunis paikka, paljon katseltavaa.

      Poista
  3. Ihana lomaseissu ja kuvat kiitos. Tärkeää on että perhe saa viettää lomaa yhdessä. Mukavaa että teillä se onnistui. Me vietimme aikoinaan koko kuukauden perhe lomaa, onneksi se onnistui aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta kuukauden yhteisestä lomasta haaveilemme, mutta kun lomailemme eriaikaa olemme mahdollistaneet pojille sen että ei tarvitse olla kesällä hoidossa tai keskenään kotona. Mutta, ehkä tulevaisuudessa olemme pidemmän lomajakson yhdessä!

      Poista
  4. ihanat lomareissukuvat! <3 Loma tekee kyllä ihmeitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Loma oli onnistunut ja nyt jaksaa taas arjen askareissa!

      Poista
  5. Niin ihania lomatunnelmia - ihan tulevat omat reissut näistä mieleen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla kuvissa samoja paikkoja missä tekin kävitte lomallanne! :)

      Poista
  6. Ai että, miten ihania kesätunnelmia yhteiseltä lomaltanne ❤
    Me lomailemme ja veneilemme vielä tämän viikon, sitten alkaa arki tässäkin huushollissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Loma oli kyllä niin onnistunut, ihanaa yhteistäaikaa koko perheen voimin.
      Nauttikaa veneilystä, ainakin nyt näyttää ilmakin suosivan! <3

      Poista

Lähetä kommentti