SYKSYN SATOA
Vaikka ilmat ovatkin olleet tällä viikolla kaikkea muuta kuin syksyiset, ovat askareet pyörineet hyvin pitkälti sadonkorjuun merkeissä. Eli, lämmöstä huolimatta, nyt on syksy ja satoa on kerätty talteen niin marjapuskista kuin omenapuistakin.
Marjapuskat alkavat olemaan tyhjiä, mutta omanoita, luumuja ja päärynöitä löytyy vielä pihapuistamme. Tänä vuonna pihamme puissa ovat oksat notkuneet täynnä hedelmiä. Varsinkin luumuja on tänä vuonna tullut runsaasti, niin runsaasti että olemme saaneet jakaa satoa muillekin, ihanaa.
Keskimmäinen on innostunut leipomaan ja olemmekin saaneet nauttia erilaisista herkullisista piirakoista syksyn mittaan. Onkin ollut ihanaa, kun kotona on tuoksunut leipomukset ja kahvin kanssa on saanut tuoretta herkkua.
MARJAPIIRAKKA
8dl jauhoja
2tl soodaa
3dl sokeria
250g sulaa voita
1 kananmuna
2dl piimää
Pinnalle:
1l valkoisia viinimarjoja
1dl sokeria
Sekoita jauhot, sooda ja sokeri hyvin keskenään, lisää sula voi. Ota murumaisesta taikinasta n 2dl sivuun, pinnan viimeistelyä varten.
Lisää lopun taikinan joukkoon kananmuna ja piimä, sekoita taikina tasaiseksi.
Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele pinnalle viinimarjat ja sokeri. Murusta pinnalle loppu murutaikina.
Paista piirakka 220 asteessa, n 20 minuuttia.
Tämä ohje on helppo ja muunneltavissa. Taikinassa olemme käyttäneet gluteenitonta kaurajauhoa, mutta pohja onnistuu hyvin myös perinteistä vehnäjauhojakin käyttäen.
Oikein maukasta ja aurinkoista loppuviikkoa!
Kaisa
Samoja juttuja täälläkin on tehty. Kiitti piirakkavinkistä, tuo menee kokeiluun. Puolukkaa ja punaherukkaa olisi jääkaapissa, niin voisin kokeilla viikonlopuksi marjapiirakkaa. Ne ovat meillä myös suosittuja tähän vuodenaikaan.
VastaaPoistaTeimme piirakan myös mustikoista ja hyvää oli sekin. Joten, kokeilemaan ihmeessä, resepti taipuu monen marjan kanssa.
PoistaTosi herkullisen näköistä ja voi mikä ihana syksyn makuinen postaus ❤️🍂❤️
VastaaPoistaKiitos! Syksy on varsinaista marjapiirakoiden aikaa. <3
PoistaKiitos reseptistä ja murupinta juurikin on niin nam. <3 Ihanaa loppuviikkoa Kaisa <3
VastaaPoistaOleppa hyvä ja ei muuta kuin testaamaan reseptiä omien lempimarjojen kanssa! <3
PoistaKauniita kuvia ihanassa blogissa ♥️ Aurinkoisia loppukesän päiviä Sinulle ♥️
VastaaPoistaKiitos samoin!
PoistaKuulostaapa kivalta reseptiltä, täytyy laittaa kokeiluun jossain kohtaa syksymmällä vielä.
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua! <3
Testaa reseptiä ihmeessä. Ja, mikä parempaa kuin tuore marjapiirakka syksyn pimeneviin iltoihin! <3
PoistaKiitos ohjeesta, piimä tekee siitä varmasti ihanan pehmeän :) Nam!
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua :)
Piimä sopii hyvin useampaankin leivontaan ja sitä meiltä löytyykin normaalisti aina kaapista.
Poista