#kranssiLOVE


Kulunut viikonloppu on ollut ihanan rauhallinen. Perjantaina lähdin töistä hieman aikaisemmin ja suuntasimme kuopuksen kanssa metsäretkelle. Metsässä nautimme ihanasta hiljaisuudesta, samalla kun leikkasimme havuja kransseja varten. Kävellessämme ja keräessämme materiaaleja luonnosta, ajantaju lähes katosi kokonaan. Päivä alkoi jo hämärtymään, kun palasimme takaisin autolle. Mutta, retki oli ihanan rentouttava ja vei ajatukset pois työasioista. Kotiin tullessamme oli jo aivan pimeää, kun otsalampun valossa lähdin sitomaan kransseja isovanhempien haudoille viemiseksi.

Viikonloppu on onnistunut kun aamulla ei tarvitse herätä herätyskelloon, vaan jokainen saa herätä omaan tahtiinsa. Rauhallinen aamiainen ja kiireetön aamu, ennen päivän ohjelmia, nautin. Tai, ainakin tänä viikonloppuna juuri tämä ohjelmattomuus on tuntunut erityisen ihanalle. Eilen kävimme haudoilla, sytytimme kynttilät ja laskimme perinteiset kranssit isovanhemmille. Miten kaunista hautausmaalla olikaan, kun päivä alkoi hämärtymään ja kaikkialla loisti kynttilöitä.


Tänään lähdimme uudestaan metsäretkelle ja hakemaan lisää havuja. Yritän vielä malttaa tuon suuremman joulun laittamisen ja odottamisen. Kuuluuko kranssit jouluun, ehkä tai sitten ei. Miten tahansa, kranssit kuuluvat minun marraskuuhun. Ensin suunnittelin tekeväni vain pari kranssia ja sitten muutaman lisää, kunnes huomaan että useampi on taas tänä vuonna tullut tehtyä. Viety haudalle, annettu ystäville ja laitettu omaan oveemme koristamaan. Kranssien tekeminen tai mikä tahansa muukin askartelu on ihanan terapeuttista ja ainakin itselleni täysi vastapaino työhöni.

Rentouttavan viikonlopun jälkeen on mukava aloittaa uusi työviikko!

Kaisa

Kommentit

  1. Todella kauniin kranssin oletkin tehnyt 🥰 tuo taito olisi upeaa omata 😊

    Ihanaa uutta viikkoa 💙

    VastaaPoista
  2. Kaunis perinne ja niin ihana tuo kranssi<3 Saisinpa itsekin aikaiseksi:)

    VastaaPoista
  3. Oi kun kaunis kranssi, todella nätti.
    Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  4. Ajattelin tehdä tällaisen kävellessäni ohi metsikön, jota oli harvennettu ja siellä olisi ollut oksia. Mutta ajatus sitten unohtui lenkin aikana :) Ehkä tänään saan käveltyä sitä kautta uudestaan ja napattua oksia mukaan. Hieno kranssi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti