UUDEN ALKU


Viikonloppuna käännettiin kellot kesäaikaan ja tänään onkin jo huhtikuun ensimmäinen päivä. Viime viikolla oli ihania aurinkoisia päiviä, ilma tuntui keväiseltä. Viikonloppuna otettiinkin sitten muutama askel takaisin, lumi peitti maan ja kylmä viima palasi. Mutta, näinhän tämä kevät taitaa aina edetä. 

Nyt kun ollaan niin paljon kotona, huomaa kevättä odottavan aivan malttamattomana. Sisälle ollaan istutettu keväistä ruohoa sekä terveellisiä versoja, ihana keväänvihreä on vallannut kodin. Samalla kun on seurattu uuden kasvua, ollaan kaapeista nostettu esille pääsiäiskoristeita, mitä on merkillisesti kasaantunut aika paljonkin kotiin. Vaikka mielestäni en ole pääsiäistä kovasti kotiin yleensä laittanut, kaappienkätköistä löydetyt koristeet tosin näyttävät muuta.



Isommat etäkoululaiset ovat viettäneet iltaisin aikaansa autotallissa puutöissä, kovissakäsitöissä. Keskimmäinen on innostunut kaivertamaan ja hän olikin tehnyt ison puukulhon minulle, tarkkaa ja siistiä työtä. Olen kyllä niin otettu tällaisista itsetehdyistä tuotteista ja puukulho löysi paikkansa olohuoneen pöydältä.

Ja, mikä paremmin kulhoon sopisikaan, kuin koristemunat näin pääsiäisenä. Kulho sai täytteekseen kaikki koristemunat mitä kaapeista löytyi ja asetelmastahan tulikin kiva. Kulholle on jo monta muutakin paikkaa sekä käyttötapaa, joten kulho ei päädy pääsiäisen jälkeen kaappiin koristemunien kanssa vaan jää ehdottomasti esille.


Kaikesta huolimatta, kevät ja pääsiäinen lähenee. Ulkona ruoho alkaa vihertämään lumipeitteen lähdettyä, puiden silmut puhkeavat lehteen, luonto herää on uuden alku!

Aurinkoista loppuviikkoa!

Kaisa

Kommentit

  1. Vau, miten taitava tekijä ♥ Ja onpa sinulla ihana kokoelma pääiäismunia, niin kauniita!

    VastaaPoista
  2. Ihan mielettömän kaunista kaikki, tuo senkki, pääsiäisemunat, kaikki ja kokonaisuuden harmonia. <3 Tsemppiä sinne kaiken keskelle ja etäkouluun. <3

    VastaaPoista
  3. Todella taitavia tekijöitä ovat näemmä kaikki sinun miehesi :)
    Minä en nyt kotona pahemmin ehdi olemaan, kun töitä riittää sekä palkallisia, että veneeseen liittyviä kunnostustöitä. Pääsiäistä en meidän kotiin viitsi laittaa tänä vuonna ollenkaan, kun lapset ja lastenlapset eivät voi tulla käymään. Taidetaan kipparin kanssa lähteä lähisaareen avaamaan tämän vuoden veneilykausi.
    Teidän kotinne on kyllä todella viihtyisä ja kaunis ♥ Tsemppiä teille kaikille sinne kotoiluun ja etäilyyn :)

    VastaaPoista
  4. Taitavan työn hän tehnyt ja nyt kaunistaa kotona teillä tämä puinen upeus. Meille tuli kunnolla lunta ja näyttää kuin talvi olisi tullut takaisin. Takkaa lämmittelen ja mietin mille tässä alkaisi.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania nuo munat ja voi mikä ihana tarina kulholla 🥰💖

    Ihanaa alkanutta huhtikuuta! 💗

    VastaaPoista
  6. Upea kulho! Ja pääsiäismunat sopii siihen täydellisesti.
    Hyvää viikonloppua!💕🌸

    VastaaPoista
  7. Minäkin olen jo ensimmäiset pupuset laittanut pöydälle ja koristemunat sitten ensiviikolla.
    Ihanaa kevään valoa ja iloa sinne!

    VastaaPoista
  8. Ihanaa, kun teillä on paikka, missä lapset voivat puuhastella. Ja tuo puukulho on kyllä todella hieno! Etäarki on varmasti jokaisella melkoista selviytymistä, mutta keväiset päivät auttavat kummasti jaksamaan. Pääsiäisen lähestyminen näkyy meilläkin pienimuotoisena koristeluna ja varsinkin nyt se ilo täytyy löytää pienistäkin asioista...
    Auringonpaisteesta ja kevään ihmeistä nauttien!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Ihan huippua saada tuollainen kulho ♥ Kaunista viikonloppua ja pääsiäisen odotusta!

    VastaaPoista
  10. Nuo munat on kyllä kauneimmat mitä olen hetkeen nähnyt. Ihanan keväistä. Iloa ja valoa kevääseen teille!

    VastaaPoista
  11. Kaunista!
    En juuri harrasta pääsiäiskoristeita minäkään - mutta just tätä lukiessa tajusin, että kivimunat voisi laittaa nätimmin esiin ihan vaan pääsiäisen kunniaksi... Kiitos!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti