LIPPAKIOSKI
Usein tulee mietittyä ja mietinnäksikin, mitä sitä vieraalle esittelisi omasta kotikaupungistaan. Toki ensimmäiseksi itselleni tulee mieleen kaunis saaristomme, jota olenkin aiempina kesinä esitellyt täällä blogin puolella. Mutta, näin pitsiviikolla Raumalla perinteisesti vietettävällä kulttuuriviikolla ajattelin viedä teidät pienelle pyörälenkille. Joten, hyppää mukaan!
Ja, eihän pyörälenkki ole mitään ellei tankkaus ole kohdallaan. Joten, aloitammekin kierroksen pysähtymällä ensimmäiseksi sympaattisella lippakioskilla. Männistön lippakioski oli aikoinaan kulmakunnan kohtaamispaikka. Kioski ehti olla useamman vuoden suljettuna, kunnes nykyinen yrittäjä herätti kioskin henkiin kolme vuotta sitten. Kioski on auki näin kesäisin ja kioskista saa ostettua kahvia, virvoitusjuomaa, jäätelöä sekä kioskin omassa uunissa paistettuja kakkuja.
Kioskissa myytävät jäätelöt on Porilaisen Jätskibaari Vohvelin valmistamia. Makuja oli useampia, maistamatta jäi mm poron papanat -jäätelö. Miltäköhän se maistuisi? Virvoitusjuomat tulevat myös läheltä, Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalta. Yrittäjä kertoi, että hänen ajatuksenaan on tarjota aitoja makuja ja lähialueen tuotteita.
Kioskin omalla terassilla oli muutama pieni pöytä ja tuoli, jossa sai rauhassa nauttia niin kioskin tuotteista kuin ihanasta auringonpaisteestakin. Uskon että kioski oli yrittäjänsä toteutunut haave, niin ihastuttava kioski oli ja palvelu iloista!
Rakennuksen lipan alla oleva pallolamppu on toiminut aina merkkinä siitä, että kioski on auki. Yrittäjä kertoikin, että kioski on auki enää pari viikkoa tänä kesänä ja mahdollisesti ravintolapäivänä, joten kiirehdihän käymään kioskilla jos haluat maistaa ihania vohveleita vaikka runsaalla kermavaahdolla!
Kaisa
On ihanaa, että tämä kioski ei ole hävinnyt minnekään ja se on saanut myös uuden elämän. Olen pikku tyttönä käynyt ostamasta tässä nallekarkkeja ja muistelisin, että olisin nimennyt tämän "viiden pennin"-kioskiksi. Samalla alueella on ollut muitakin kioskeja, mutta ajan saatossa ne ovat lopettaneet ja hävinneet katukuvasta. Harmi.
VastaaPoistaKyllä tässä on pala raumalaista historiaa... ;)
Oi, olipa kiva kuulla nallekarkeista ja kioskin "lempinimestä". :)
PoistaTodella viehättävä kioski..! Voi kun tuollaisia säilytettäisiin useampiakin ja herätettäisiin eloon. Ehdottomasti ostaisin jännittävän kuuloiset jädet tuolta, kahvin kanssa, ennemmin kuin lampsisin perinteiseen ketjukauppaan ostoksille. Ihana!
VastaaPoistahttp://westendmum.fi
Totta, on ihanaa kun tällainen kioski on säilynyt ja edelleen toiminnassa!
PoistaIhana kioski, juuri tuollainen muistoja herättävä. Eilisellä ratsastusreissulla mentiin vanhan pikkurakennuksen ohi jossa oli Valion pingviinin kuva, totesin neidille että tuossa on varmasti joskus ollut jäätelökioski.
VastaaPoistaOi, pingviini rakennuksen kyljessä, varmasti siinä ollut jäätelökioski joskus!
PoistaOn tuo niin legendaarinen kioski - ihanaa, että se on taas toiminnassa:) Herkkuvaliokoimakin kuulostaa tosi kiinnostavalta<3 Kiva postaus!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaItse en muista lapsuudesta että lippakioski olisi ollut tominnassa tai sitten en ole vaan koskaan asioinut ja näin kiinnittänyt huomiota! Mutta, ihana että on nyt toiminnassa ja valikoima on hyvä!
Ihan huippua, kun näitä herätelty henkiin! Toivottavasti asiakkaita riittää!! :)
VastaaPoistaNiinpä, käykäähän ostoksilla! :)
PoistaKiskoissa on taikaa ja oi niitä aikoja, kun karkit maksoivat pennin. :) Omassa nuoruudessa kiskat oli se juttu ympäri vuoden, jonne poikettiin välkälläkin ostelemaan namia. :) Kivaa viikkoa ja ihanan nostalgiaa herättävä postaus <3
VastaaPoistaItse muistan myös kotimme läheltä kioskin, jossa karkit oli lasipurkeissa (vinossa telineessä) pohjassa oli numero ja hinta. Sitten vaan kioskitädille sanottiin että numeroa markalla. :)
PoistaKiitos! Ja, mukavaa viikkoa myös sinne!
Näyttää just sellaiselta paikalta, mihin itsekin pysähtyisin kahvit nauttimaan! Ihana!
VastaaPoistaKioski on kyllä viehättävä!
PoistaAivan ihastuttava ja todella kutsuva kioski ♥
VastaaPoistaKioski kyllä houkuttelee pysähtymään!
Poista