Lupauksia uudelle vuodelle

Näin uuden vuoden käynnistyttyä, on moni tehnyt lupauksia alkaneelle vuodelle. Yleisimpänä lupauksena taitaa olla lisää liikuntaa, laihduttaminen... Itse en ole kova tekemään lupauksia, enkä varsinaisia lupauksia nytkään tehnyt. Mutta, aina on jotain, missä on parantamisen paikka.
Joulun alla osallistuin erilaisiin tilaisuuksiin ja tapasin hyvin erilaisia ihmisiä sekä perheitä. Korviini kantautui useaan otteeseen lasten kiukuttelu ruoasta, en tykkää, en syö. Ymmärrän lasten ennakkoluulon erilaisia ruokia kohtaan, mutta nyt oli kyseessä perinteiset tarjottavat. Useassa tilanteessa vanhemmat lähtivät mukaan kiukutteleen ja tiedustelemalla tilaisuuden isännältä/emännältä jotakin muuta tarjottavaa.

Tänä päivänä on hyvin yleistä ruokarajoitteet, joita itseltänikin sekä perheestämme löytyy. Ruokarajoitteet on helppo ilmoittaa ennakkoon tilaisuuden järjestäjälle tai sitten jättää ottamatta tarjottavia. Itselläni on useasti omaa syötävää mukana, koska ruokarajoitteeni ovat haastavia huomioida. 
Lähdin miettimään omien lasteni ruokatottumuksia ja ennakkoluuloja. Muistan kuinka poikien ollessa pieniä, on meilläkin maaniteltu syömään. Mutta, nykyään pojat (5-, 10- ja 12-vuotiaat) ovat jo niin isoja, että meillä ei maanitella. Sitä ruokaa syödään mitä on tarjolla ja jos ei maistu, niin sitten odotetaan seuraavaan ruokailuun. Kaikki ruoka ei varmastikaan ole lempiruokaa, mutta syötäväksi kelpaavaa.  

Miettiessäni ja seuratessani poikiemme ruokailuja, olen ylpeänä saanut huomata, kuinka ennakkoluulottomasti he maistavat uusia ruokia ja vasta maistamisen jälkeen tekevät analyysin ruoasta. Vasta maistamisen jälkeen kun tietää, pitääkö ruoasta vai onko tarve sanoa: Ei kiitos! 

No, syödäänkö meillä sitten hyvin erikoisia ruokia? Ei syödä. Meillä syödään hyvin perinteisiä lapsiperheenruokia ja joukkoon yritetään mahduttaa aina jotakin uutta, vaikka vaan hedelmät hedelmäsalaatin muodossa, eikä kaikkia omiin kulhoisinsa. Sekaisin ne kuitenkin menee.
Kuvituksena tässä postauksessa on uusi makuelämyksemme Litsi, jonka meille ystäväperheemme isä esitteli. Litsi eli kiinanluumu on luumumarja ja kuorittuna muistuttaa säilöttyä hillosipulia. Ja, juurikin tämä hillosipulimaisuus luo ennakkoluuloja etenkin lapsissa. Hedelmän sisällä on iso kiva ja hedelmäliha maistuu raikkaan rypälemäiseltä. Litsi sisältää runsaasti C-vitamiinia, joten on oikeinkin terveellinen vaihtoehto naposteluun.

Nyt siihen uuden vuoden lupaukseen tai missä kohtaa olisi hyvä parantaa. Tänä vuonna pyrimmekin perheenä parantamaan tottumuksia ruokailujemme suhteen ja lisäämään ruokavalioomme uusia makuja.

Onkos siellä tehty lupauksia uuden vuoden suhteen ja millaisia ruokatottumuksia teillä on?

Kaisa

Kommentit

  1. Nuo ovatkin hyviä, pitäisi kyllä ostaa uusia tuotteita maisteltavaksi useammin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Litsit on kyllä hyviä. Totta, useammin tulisi rohkeasti kokeilla jotakin uutta!

      Poista
  2. Enemmän kasviksia ja hedelmiä täälläkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan jo kesää kun saa uusia tuoreita vihanneksia yms torilta ostaa!

      Poista
  3. En tehnyt mitään lupauksia, mutta joihinkin asioihin aion kiinnittää enemmän huomiota :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian hallitsevat lupaukset eivät ole minua varten, mutta juurikin pienet asiat joihin kiinnittää enemmän huomiota on parempi kuin turhat lupaukset!

      Poista
  4. En ole koskaan litsiä maistanut.
    Kiitos tiedoista!
    Lupauksia en tähän vuoteen tehnyt.
    Kivaa torstaita!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen maistamaan, saattaa olla että ihastut. Meillä litsiä myydään Lidlissä!

      Poista
  5. Tavoitteita ja toiveita on tälle vuodelle, mutta lupauksia sinänsä ei :D Tuo litsi näyttää hassunhauskalta hedelmältä, pitäisikin tutustua tarkemmin! Hyvä vinkki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavoitteet ja toiveet on hyviä, nähtäväksi jää mitkä toteutuvat! :)

      Poista
  6. Meillä syödään suurimmaksi osaksi ihan tavallista kotiruokaa ja aina ei ole sitä lasten lempparia kun pitää ottaa kaikkien toiveet huomioon. Me tehtiin viime vuonna niin että lapset sai kirjoittaa listan omista lempiruistaan ja niitä sitten yhdisteltiin meidän aikuisten valitsemiin ja näin tuli syötyä monipuolisesti kaikkea. Meillä on nirso ja tosinirso teini, mutta kaikkea uutta pitää ainakin vähän maistaa ja se on toiminut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallinen kotiruoka on parasta, vaikka ei aina lasten mieleen olisikaan. Tuo onkin hyvä idea, että jokainen vuorollaan saa toivoa mieleistään ruokaa.

      Poista
  7. Painon pudotus ja kuntoilun lisääminen ovat niitä omia lupauksia... Kesällä saa aina helposti painoa alas, mutta näin piemänä aikana se on sitten vaikeampaa. Hyvää Uutta vuotta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä lupauksia, kuntoilua tai paremminkin säännöllisestä kuntoilusta täälläkin haaveillaan!

      Poista
  8. Minä en olekkaan koskaan tuollaista Litsiä maistanut:) Tuohan onkin ihan loistava lupaus,sitä ei tiedä millaisia herkkuja sitä vastaan tuleekaan kun oikein ryhtyy kokeilemaan..pitäisi itsekkin olla vaan rohkeampi,sitä niin helposti kangistuu kaavoihin ja syö aina niitä samoja ruokia/herkkuja jotka maistuvat:) Mukavaa viikon jatkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei tiedä mitä kaikkia uusia makuja vuoden mittaan ehdimmekään maistella!

      Poista
  9. Voi kiitos vinkistä, litsejä pitää maistaa! Ihan uusi tuttavuus :)
    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  10. Täällä ei myöskään sen kummempia lupauksia annettu, mutta tuo ruokavalioon keskittyminen ja uusiin makuihin tutustuminen on sellainen mihin on heppo lähteä mukaan.
    Upeaa uutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Katsotaan millaisia uusia makuja tänä vuonna maistelemmekaan ja mitkä kaikki jäävätkään joka päiväiseen ruokavalioomme! :)

      Poista
  11. En tehnyt oikein lupauksia. Olen joskus luvannut olla syömättä karkkia, pullaa jne. ja onnistunut lupaukseni pitämäänkin. Toisaalta kun en ihan ylettömästi ahmi, niin en halua luopuakaan. Mutta yritän olla vähän kiltimpi ja parempi siinä missä voin.

    Meillä on todellinen ruokaongelma lasten kanssa. Mua harmittaa, että en lasten ollessa pieniä totuttanut heitä enemmän monenlaiseen. Tosin sitten taas täkäläisiin lapsiin verraten meidän lapset ovat aika ennakkoluulottomia: syövät esimerkiksi kalaa. Kalan kanssa alkaa monella heidän ikätoverillaan tulla raja vastaan. Kaikki on hyvin niin kauan kun saa pizzaa ja spagettia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kyllä sitä itsekin on ollut liian laiska erilaisia makuja lapsille antamaan. Pienenä kun olisi totuttanut syömään paljon monipuolisemmin, olisi tämä nyt paljon helpompaa! :)

      Poista
  12. Ihan muutaman tavoitteen olen itselleni asettanut.

    Juuri katselin noita litsejä kaupassa. Kiitos vinkistä! Seuraavalla kerralla ostoskoriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keräähän seuraavalla ostoskerralla koriisi ja maistelet! :)

      Poista

Lähetä kommentti