Makuuhuoneen uudistus

Makuuhuoneen uudistus tai paremminkin loppuun saattaminen on ollut tämän kevään projektina. Myös meidän makuuhuoneemme, niin kuin muidenkin huoneiden seinät maalattiin aluksi taitetulla valkoisella. Huone on ollut siis suurimmaksiosaksi valkoinen, verhot, päiväpeitto, tyynyt... En ole oikein tiennyt mitä tai millaisen huoneen haluaisin. Missä olisi hyvä nukkua! Joten, olen ajatellut että on viisaampaa olla sisustamatta ns väkisin, kun ei tiedä mitä haluaa. 

Mutta, muutama vuosi sitten saimme perinnöksi isovanhempieni makuhuoneen kruunun. Joten, siitä se idea sitten lähti.  


Huoneessa oli siis tämä kruunu, sänky jossa valkoinen päiväpeitto, vanha nojatuoli jonka verhoilutimme (kun muutimme tähän kotiin) valkoisella, vaalea sängynpääty sekä rahi, vanha liinavaatekaappi sekä yksi seinällinen vaatekaappeja. Aluksi ajattelin että haluaisin huoneeseen jotain väriä. Sovittelin useampaa, mutta tuntui että mikään ei ole sopiva.



Kun löysin tämän ihanan tapetin, tiesin heti että tämän haluan. Ja, vielä kun tulin kotiinkin mallin kanssa, oli vastaanotto hyvinkin positiivinen. Joten, muita vaihtoehtoja tapetin suhteen ei sitten tarvittukaan. 

Löysin vielä tyynykankaatkin juuri tapetin sävyistä, joten ei muuta kuin ompelukone esille ja tyynyjä ompelemaan. Paljon tyynyjä sängynpäälle, samalla tuovat sitä kaipaamaani väriä.


Itse olen kaipaillut yöpöytää, johon saan laskettua silmälasini. Miehelläni ei tällaista tarvetta ole, joten valitsin yöpöydäkseni hieman lisää "kristallia" huoneeseemme. Pöytä palvelee juuri tarkoitustaa ja on vielä kauniskin.


Rahi on päällystetty tuolla samalla kankaalla kuin sängynpäätymmekin. Ja, rahi palvelee laskupaikkana tyynyille sekä päiväpeitteelle.



Vaikka tuntuikin että kaikki on valkoista, hieman yllättäen huoneessa olikin valmiina jo muitakin värejä joita en ollut aikaisemmin ajatellutkaan. Kulta, hopea, olki... Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Vielä kun löydän sopivan maton, niin huone on lähes täydellinen.

Kaisa 

Kommentit