Talviaika

Koululaiset ovat saaneet viettää syyslomaa kauniista ilmoista nauttien. Meillä on myöskin nautittu siitä, kun lomaa ei ole ohjelmoitu kokonaan. Vaan he ovat saaneet nauttia aamuista ilman kiirettä, nukkua niin pitkään kun uni maistuu. Eli, mielestäni he ovat osanneet ottaa lomasta kaiken irti.  Nukkua ja ulkoilla, ihanaa.
 
Tulevana yönä siirrytään talviaikaan, siirretään kelloja tunti taaksepäin. Mutta, milloin se talvi sitten tulee? Sitä saamme varmasti odottaa vielä hetken, ainakin täällä rannikolla. Syyslomalla on useampaan otteeseen noussut puheenaiheeksi juuri tuo talvi ja joulu. Talvi ja lumi/jää tulee aikanaan, sitä hetkeä voi vain odottaa, varmaa päivää ei voi sanoa. Mutta, joulu on kahden kuukauden kuluttua, se on varma.
 
Kaupassa voi jo aistia joulua, valojen ja koristeiden muodossa. Karkkihyllyt ovat laajentuneet, joulukonvehdit on nostettu esille. Toki itsekin olen jo tulevaa joulua miettinyt, useamman lahjankin jo hankkinut. Mutta, muuten joulu saa meillä vielä odottaa.
 
Lapset tiedustelivat, joko jouluvalot voitaisiin laittaa. En vielä luvannut kaivaa laatikoista esille, jospa nyt marraskuu alkaisi ja isänpäivä vietettäisiin ensin.
 
Toisaalta valot kyllä sopisivat parhaiten juuri tähän vuodenaikaan, kun pimeää on vuorokaudessa yhä vain enemmän. Jospa sittenkin sytyttelisi nuo lasten pyytämät valot. Ja, ajattelisikin että ne ovat kaamosvalot tai talvivalot. Alkaahan huomenna talviaika!   
Valot ja heijastimet kuuluvat tähän vuodenaikaan. Koskaan niitä ei voi olla liikaa, ainakaan silloin kun liikkuu ulkona. Valitettavasti liian usein pimeällä liikkuessa törmää mustiin ulkoilijoihin. 
 
Tänään Rauman Yrittäjien Minihysteria-lastentapahtumassa oli Verho-Tuomisen leimauspisteessä mukava ja hyvinkin tarpeellinen askartelu tehtävänä. Pisteessä sai jokainen lapsi askarrella itselleen oman heijastimen. Heijastin oli tuollainen hauska sudenkorento. Siivet leikattiin heijastinkankaasta jotka pujotettiin helmien väliin kuminauhaan.
 
Meille kotiutui kaksi sudenkorentoa, jotka kiinnitettiin päiväkotirepun ja takin vetoketjuihin. Toivottavasti kaikki muutkin tänään valmistuneet sudenkorennot löytävät itselleen paikan jossa heijastella.

Toivotankin erityisesti kaikille koululaisille turvallisia koulumatkoja ja kaikille meille muillekin liikkujille turvallisia ulkoiluja!

Kaisa 

Kommentit

  1. Kiva ja kaunis idea tuo sudenkorento. Täytyy taas kaivella heijastinauhoja esille, sillä pimeä ajankohta koittaa taas.Ja vois vaikka ostaa muutaman kivan heijastimen... Turvallista lokakuun loppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin ja tarpeellinen. Tuolla eilisessä tapahtumassa oli monta muutakin mukavaa pistettä, tämä heijastin vaan nousi ns ykköseksi, juuri tarpeellisuutensa vuoksi. Lokakuun viimeistä viikkoa tosiaan käynnistellään. Joten, mukavaa alkavaa viikkoa sinne teille!

      Poista

Lähetä kommentti