Bataattipurilainen

Viime postauksessa ehdin hehkuttamaan, tänne länteenkin sataneesta lumesta ja ihanista keväisistä pakkaspäivistä. Mutta, kuinka kävikään. Yksi yö ja vettä satoi, lumikinokset saivat kyytiä ja maa on jälleen mustana. Tilanne on sama meillä kaikilla täällä lännessä, joten näillä mennään kohti viikonloppua.

Mikäs olisi parempi, kuin aloittaa viikonloppu ihanasti herkutellen. Meillä testattiin hitiksikin noussutta bataattipurilaista, eikä suotta. Bataatti korvaamassa sämpylän. Ihanaa, taas saatiin juureksia lisää ruokapöytäämme.
BATAATTIPURILAINEN

Iso bataatti
Oliiviöljyä
Sormisuolaa 

Jauhelihaa
Mustapippuria
Suolaa

Juustoa ja sinihomejuustoa
Majoneesia (Kermaviilikastike käy myös hyvin!)
Salaattia
Tomaattia
Kurkkua
Punasipulia

Pese bataatti ja leikkaa noin sentin paksuisia kiekkoja. Laita leivinpaperilla vuoratulle pellille. Pirskottele päälle öljyä ja suolaa. Paista uunissa viipaleita 225 asteessa noin 15-20 minuuttia, kunnes kiekot ovat pehmentyneet ja saaneet hieman väriä.

Sekoita hyvin jauheliha ja mausteet. Tee sopivankokoisia pihvejä ja paista pannulla.

Asettele muut täytteet esille. Ja, sitten onkin aika koota itselle mieluisen makuinen hampurilainen.
Eli, jos vielä mietit mitä näin viikonloppuna söisit, niin tässä hyvä ja maukas vaihtoehto. Ja, ainakin meillä teki hyvin kauppansa, eikä kukaan kysynyt sämpylöiden perään.

Oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua teille kaikille!

Kaisa

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. On kyllä niin hyvää, suosittelen testaamaan jos vaan bataatista tykkää!

      Poista
  2. Tätä on pitänyt kokeilla mutta on unohtunut, kiitos kun muistutit 🤗♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei muuta kuin testaamaan, on todella hyvää!

      Poista
  3. Oi nam! Rakastan bataattia ja tämä pitäisi kyllä testata. Meillä menee bataatti tänään osaksi kasvissosekeittoa! Muksaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bataattikeittoa meilläkin syödään ja on todella hyvää sekin!

      Poista
  4. Mun lemppariherkku:) Muu perhe ei suostu luopumaan sämpylöistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hampparit on niin kivoja, kun jokainen voi täyttää omien makujen mukaan. Bataatilla tai sämpylöillä, molemmat on hyviä!

      Poista
  5. On herkun näköinen. Meillä on tänään menty keittolinjalla. Ja sitä on varmaan vielä huomennakin. Omat hampparit on parhaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keitot on hyviä, mekin söimme tänään kalakeittoa!

      Poista
  6. Oi että, näyttää ja kuulostaa tosi herkulliselta! Rakastan nimittäin juureksia, ja bataatti on punajuuren ohella suuri suosikkini, joten tämä menee heti ensi viikolla kokeiluun :)
    Kiitos vinkistä Kaisa ja ihanaa viikonloppua sinne teille kaikille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä! Punajuurta meillä syödäänkin aika vähän, jouluna ja porskeitossa! Eli, täytyykin katsastaa reseptejä, miten voisimme syödä enemmänkin.

      Poista
  7. Loistava vinkki, kiitos tästä♥ Näyttää kyllä niin hyvältä tuo hampurilainen, että pakko on kyllä kokeilla:) Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  8. Meillä on muutaman kerran maisteltu noita bataattihampurilaisia, ja ensimmäinen kokeilu päätyi myös postaukseen:) Ihanan herkullisen näköistä<3

    VastaaPoista
  9. Ohhoh, mielenkiintoinen vinkki. Kiitos :)

    VastaaPoista
  10. Hei wow tämä lähtee kokeiluun, rakastan bataattia. On muuten varmasti täyttävä purilainen, mutta niinhän se vehnäkin täyttää. Kivaa sunnuntain jatkoa <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti