Kevään ensisäteet


Kevät on näyttänyt ensisäteensä. Päivällä on saanut havahtua linnunlauluun, ränneissä lorisevaan veteen ja kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Talvi alkaa pikkuhiljaa olemaan takana, kevät näyttää olevan joka päivä pidemmällä ja pidemmällä. Pari kuukautta ja ollaan jo kesässä.

Aurinko on paljastanut likaiset ikkunat ja sormenjäljet kaapinovissa, sohvan alla piileksivät villakoirat ovat tulleet näyttäytymään. Vaikka auringonsäteet ovat ihania on aurinko myös armoton, mikään ei pysy salassa, vaan kaiken se paljastaa minkä hämäränhyssy on talvella piilottanut.



Mutta, ei anneta likaisten ikkunoiden ja sormenjälkien haitata, vaan nautitaan lisääntyneestä valonmäärästä. On ihanaa kun töiden jälkeen ehtii vielä ulos ja nauttimaan auringosta lenkkeillen, ilman heijastimia ja valoja. Suurinosa pyöräteistä on sulia ja kuivia, liukastumista ei tarvitse pelätä, vaan muutaman juoksuaskeleenkin uskaltaa jo ottaa. Kotona voi nauttia lämpimän teen ja suklaan, kevät on saapunut.



Pöydälle on mukava nostaa leikkookukkia, kuin olisi lenkillä taittanut ojanpientareelta kedonkukkia. Olen valmis kevääseen, vaikka tiedänkin, että ns takatalvi tulee ja ehkä vielä kahdestikin, onhan nyt vasta maaliskuun alku ja pakkastakin öisin vielä runsaasti. Mutta, jospa kevät ja kesä tulisikin oikein nopeasti, kun oikein kovasti haaveilen!

Oikein ihanaa naistenpäivää kaikille ihanille naisille!

Kaisa 


Kommentit

  1. Ihanaa naistenpäivää myös sinulle 💕

    VastaaPoista
  2. Kauniit kuvat kauniista kodista.
    Hyvää naistenpäivää!💕

    VastaaPoista
  3. Hyvää naistenpäivää! Nuo pölyt sun muut tahrat saavat kyllä joskus vetämään sälekaihtimia pienemmälle, vaikka valoa tässä muuten onkin odoteltu. Mutta kyllä se kevät saa tahroista huolimatta silti tulla, ihanaa!

    VastaaPoista
  4. Kesä ihmisenä on kyllä ollut ihana huomata, että kevät on todellakin täällä. Vaikka aurinko ja lisääntynyt valo onkin aivan parasta, niin välillä kevätauringon raakuus juurikin noiden sormenjälkien ja villakoirien suhteen on aika kamala. Ainakin saa lisäinspiraatiota tarttua pölyrättiin ja laiskoina päivinä voi vaan painella pihalle tai vähän sulkea kaihtimia. Ihanaa naistenpäivää!

    VastaaPoista
  5. Täällä ei vielä vesi ränneissä lorise vaikka aurinko jo kovasti lämmittääkin. On ollut harvinaisen pitkä pakkasjakso, lämpötila ei ole tainnut nousta päivälläkään -5 asteen yläpuolelle moneen viikkoon. Mutta valo on ihanaa, eikä ole lapsillakaan märät vaatteet ulkoa tullessaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tuli tuo ensimäinen "takatalvi" ja loska, eli märkiä vaatteita tässä kuivatellaan!
      Mutta, kyllä se kevät kohta tulee! :)

      Poista
  6. Teillä on niin kaunis koti. <3 Heti on kyllä kevättä rinnassa, kun aurinko on niin ihanasti hemmotellut meitä. Mukavaa naistenpäivää <3

    VastaaPoista
  7. Hyvää naistenpäivää❤ Teillä ei kyllä koskaan törmää villakoiriin tai sekamelskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä niitä villakoiria meillekin jostain välillä tulee. ;)

      Poista
  8. Nautinnollista naistenpäivää myös sinulle Kaisa <3
    Ja täällä ollaan niin valmiita keväälle!

    VastaaPoista
  9. Voihan villakoirat, niin ne vaan tosiaan ryömivät valon kevään säteiden ansiosta näkyviin! Naistenviikkoa kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin, ne villakoirat vaan jostain ryömivät esille! :)

      Poista
  10. Keväistä kirkkautta on niin kauan ja hartaasti odoteltu, ja silti välillä on ihan pakko kääntää kaihtimia ainakin himpun verran pienemmälle ;)
    Teidän koti on kyllä todella kaunis! Ihan täydellinen ♥

    VastaaPoista
  11. Teillä on kyllä niin kaunis koti, aivan upea♥ Kiitos samoin ja Ihanaa loppuviikkoa sinulle♥

    VastaaPoista
  12. Hyvää naistenpäivää tänäänkin :)
    Ei se kevät vielä täällä ole, eeh. Eilen illalla tuli lunta niin että maa on taas valkoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niin satoi täälläkin räntää! :( No, kyllä se kevät sieltä tulee!

      Poista
  13. Myöhästyneet naistenpäivän toivotukset ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  14. Kevät on ihanaa aikaa. Onneksi sotkuilta voi ummistaa silmänsä, jos sellaisia sattuu olemaan :) Mukavaa vikonloppua <3

    VastaaPoista
  15. Pari kuukautta menee nopeasti ja ennenkuin huomaammekaan, kesä on täällä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kohta on jo kesä ja saa pukea kevyempää päälle! :)

      Poista
  16. Ihania kukkasia ❤️ Leppoisaa iltaai

    VastaaPoista

Lähetä kommentti