10.4. Kansainvälinen sisarusten päivä

Tänään vietetään kansainvälistä sisarusten päivää. Näitä erilaisia päiviä tuntuu olevan lähes jokaiselle päivälle, eli joka päivä voisi juhlia jollakin teemalla. Varmasti jokainen meistä saa tartuntapintaa, milloin mistäkin päivästä. Toiselle päivä voi tuntua huuhaalta, kun toinen kokee juhlimisen aihetta.

Viime viikolla törmäsin artikkeliin, jossa käsiteltiin juurikin tätä päivä, kansainvälistä sisarusten päivää. Päivä on lähtenyt aikanaan liikkeelle Claudia Evartin aloitteesta, kun hän oli menettänyt sisaruksensa varhaisessa iässä.

Lähdin miettimään suhdettani omiin sisaruksiini, siskooni ja kahteen veljeeni. Lapsuudessa oli ihanaa kun kaveri löytyi aina, nuoruudessa isoveljestä sai turvaa nuoruudenmyllerryksissä. Aikuisiällä suhteet ovat muuttuneet ja muovautuneet elämäntilanteidemme mukaan. Vaikka tekemisissä emme päivittäin olekaan, tiedämme toistemme menemisistä mielestäni tarpeeksi. Ja, usein WhatApp -ryhmämme kautta tuleva kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.


Seuratessani omia lapsiani ja heidän sisarussuhdettaan, en voi kuin olla onnellinen. Kaksi vanhinta ovat toistensa parhaat kaverit, aina on kaveri lähellä. Vaikka, toki heillä on omat harrastuksensa ja kaverinsa, on aina lähellä veli jolle kertoa kuulumiset ja keneen luottaa. Kuopus on isoveljien silmäterä, vaikka toisinaan pikkuveli on hieman tiellä, on veli rakas ja hänestä huolehditaan. Päivä päivältä veljeksillä on enemmän yhteistä, en voi kuin toivoa että tämä heidän ystävyys kantaa heidän lopun elämänsä.

Sisaruus on aina erityinen suhde ja usein elämän pisin ihmissuhde. Sidos sisarusten välillä on erityinen, varsinkin jos jollakin heistä on elinikäinen sairaus tai vamma. Sisaruus niin kuin kaikki muutkin ihmissuhteet vaativat työtä, ei ole siis itsestäänselvyys että syntyminen sisarusparveen toisi pitkän ihmissuhteen. Ihmissuhteen jossa molemmat osapuolet ovat samanarvoisia ja suhdetta jossa on hyvä olla. Toisinaan sisarussuhde tai joku muu ihmissuhde on taakka mikä vie enemmän voimia kuin antaa.

Elämän myllerryksissä tulee joskus ajateltua myös siitä rakkaasta sisaruksesta pahaa, vaikka lopulta sisaruksesta ei olisi valmis luopumaankaan. On mieleeni jäänyt runo veljestä.

"Ei veljistä ole kuin kiusaa,
olen huomannut sen.
Jos vaikka joku nukke on poissa,
hän on syyllinen.

Vaan entäs jos sattuis niin,
että veli vietäis pois.
Niin sen jälkeen varmaan en
koskaan nauraa vois."

Oikein ihanaa sisarusten päivää juuri sinulle!

Kaisa

Kommentit

  1. Omilla lapsilla vaikuttaa olevan läheiset välit ja varsinkin vanhimmilla pojillani, joiden ikäero on 1v. ja 9kk, on läheiset välit. Aikovat porukalla lähteä juhlistamaan kesällä nuoremman täysi-ikäisyyttä. Tämäkin kertoo, että yhdessä voidaan olla vielä aikuisena <3 Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun pojillasi on läheiset välit. Voi ei, muistan ajan kun isoveljeni kanssa yhdessä käytiin baareissa. :)

      Poista
  2. Olen aina tullut hyvin toimeen sisarusteni kanssa, vaikka välillä ollaankin erimielisiä asioista. Joka tapauksessa olen ikuisesti kiitollinen kaikesta tuesta, jota olen heiltä saanut. Tärkeitä ovat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erimielisyydet kuuluvat sisarussuhteisin niin kuin muihinkin suhteisiin. Tärkeintä on se, että osataan sopia asiat. Sisaret ovat <3

      Poista
  3. Itsellä on kolme sisarusta ja ovat tärkeitä.Jaamme ilot ja surut heidän kanssaan.

    VastaaPoista
  4. Tämä aihe on minulle nin vieras kun olen ainoa lapsi ja itsellänikin vain yksi poika.
    Olen ilokseni saanut seurata mieheni sisarusparven elämää läheltä ja heillä on hyvin tiivis ja auttavainen suhde toisiinsa. Siitä on tullut minullekin eräänlainen perhe! <3

    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus läheinen ystävä voi olla kuin oma sisar tai sitten puolison sisaresta tulee itselle kuin oma sisar. Tärkeintä on että on joku läheinen ystävä. <3

      Poista
  5. Meillä on neljä lasta kaksi vanhempaa kahden vuoden välillä ja sitten vähän pidempi väli ja kaksi nuorempaa kahden vuoden ikävälillä toisiinsa nähden. Isommat pojat ovat nykyisellään parhaita ystäviä, käyvät yhdessä milloin missäkin, jakavat yhteistä maailmaa, tyttö tuossa välissä yrittää pärjätä kaikkien veljiensä kanssa ja pienin tulee perässä oppien isommilta jatkuvasti. Kaikki pärjäävät keskenään, auttavat ja tukevat toisiaan, toivottavasti myös tulevaisuudessa...

    Itsellä on vain yksi veli, hänkin paljon itseäni nuorempi, joten olemme aina eläneet "vähän eri maailmassa". Nyt monestakin syystä on mennyt useita vuosia, etten ole nähnyt enkä oikeastaan kuullutkaan hänestä mitään, vähän surullista, mutta elämää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinun lapset ovat samanlaisella ikäerolla, kuin omassa lapsuudenperheessäni. Meillä on vaan poika-tyttö-poika-tyttö. :) Ihanaa kun on saanut kasvaa suurperheessä!

      Poista
  6. Niin ihana postaus. <3 Minulla ei ole sisaruksia, mutta meillä on neljä lasta ja on mahtavaa miten läheisiä ovat ja isommassakin sarjassa. <3 Onni on sisarus. Kivaa viikonloppua Kaisa teidän perheelle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juurikin näin, onni on sisaruus. Ja, oman sisaruksen voi korvata hyvällä ja läheisellä ystävällä! <3

      Poista
  7. Sisarukset on kyllä suuri onni♥ Ihana kun teidän pojilla on tuollaiset välit keskenään. Meillä lapset on jo isoja, mutta kovin ovat aina olleet tärkeitä toisilleen ja se kyllä lämmittää mieltä:) Leppoisaa alkavaa viikonloppua koko teidän perheelle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisaruksista on iloa ja tukea elämän erivaiheissa! <3

      Poista

Lähetä kommentti