JOKAINEN OMALLA PYÖRÄLLÄÄN


Kevät etenee kovaa vauhtia ja kesä saaristoineen sekä veneretkineen on päivä päivältä lähempänä. Tänä keväänä ei suurempia kunnostustöitä ole paatin osalta tiedossa, perinteiset tarkastukset ja siivoukset ennen vesille laskua. Mutta, koska päästään paatin laskuun, sitä lähdimme selvittämään koko perheen voimin yhteisellä pyöräretkellä.


Paatinlaskupaikalla meri oli jo aivan avoin, mutta omalla laituripaikallamme oli vielä hento jääkerros. Montaa päivää ei varmastikaan enää mene, kun kaikki jäät ovat lähteneet ja meri kutsuu veneilijöitä. 

Rannalla seisoessamme tuuli kävi aika viileänä, joten vielä ei suurta hinkua ole merelle ja veneilemään. Muutama veneilijä oli jo paattinsa laskenut ja lähtenyt saaristoon, liekö heillä mökki saaressa ja vihdoinkin pääsivät talven jälkeen laittamaan paikkoja kuntoon.


Veneilykauden alkua odotellessa, pyöriin kertyy kilometrejä runsaasti. Kuopuksen pyöräily on kehittynyt ja tänä keväänä olemmekin päässeet pyöräilemään jokainen omalla pyörällä. Suurempi pyörä ja vauhti, kilometrejä kertyy huomaamatta. Samalla kun iloitsen tästä kuopuksen kehittymisestä, tunnen pientä haikeutta. Pyörässäni on ollut viimeiset 12 vuotta pyöränistuin, nyt oli aika irroittaa istuin. Pojat ovat kasvaneet, jokainen pyöräilee itse, on myönnettävä että yksi aikakausi on päättynyt.


Viikonloppu on ollut aurinkoinen ja kutsunut ulkoilemaan. Pyöräilyn lisäksi olemme aloittaneet pihatöitä ja istuttaneet orvokkeja. Kevätaurinkoa tankanneina on hyvä aloittaa uusi työviikko, joka onkin jo huhtikuun viimeinen!

Kaisa

Kommentit

  1. Ihana seurata jäiden lähtöä ja kevään etenemistä<3 Pyöräilykausi on täälläkin ihan täysillä jo käynnissä - työmatkat ovat mukavaa hyötyliikuntaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyöräileminen on mukavaa ja hyvää liikuntaa. Ihana kun pääset pyörällä töihin, itselläni kun työmatka on hieman liian pitkä pyöräilyä ajatellen!

      Poista
  2. Ihana odotus siellä 🤗 varmasti pian pääsee vesille, huikean nopeaa ollut kevään eteneminen vaikka kunnon talvi olikin. 🍃

    Ihanaa uutta viikkoa 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti se kevät sitten lopultakin tuli. Ihanaa kun joka päivä näkee luonnon heräämisessä uutta!

      Poista
  3. Kuulostaa just täydelliseltä yhteiseltä ajalta. Nyt vielä vähän lämpimämmät kelit ja se on siinä. Ihanaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti ilmat pian lämpenee, niin pääsette veneilemään.
    Hyvää viikon jatkoa!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä on jo reittisuunnitelmia tehty kesäksi!

      Poista
  5. Keväässä ihaninta on luonnossa tapahtuvien muutosten seuraaminen. Ne tahtovat tapahtua vaan niin nopeaan tahtiin ettei tässä meinaa perässä pysyä. Jäät häipyivät täältä meidän kotivesiltä kuin taikaiskusta, ja perjantaina meidän paatti pääsee omaan kotilaituriin, jee!

    Aika rientää vuosi vuodelta yhä nopeammin. Kohta on huhtikuukin jo ohi, ja itse hämmästelen tätä nykyä lastenlasteni huimaa kehitystä ja kasvua :)

    Ihania pyöräilyretkiä teille ja aurinkoa alkavaan viikkoosi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, lopulta kevät tuli aika rytinällä. Juurikin noin, ei meinaa perässä pysyä. :)
      Oi, te saatte paatin jo veteen. Ihania keväisiä veneretkiä teille! <3

      Poista
  6. Niin se aika kuluu ja lapset kasvaa...mä niin tiedän tuon tunteen ❤️

    VastaaPoista
  7. Pyöräilyretket ovat ihania, yhdessätekemistä ja hyötyliikuntaa parhaimmillan ♥

    VastaaPoista
  8. Pyöräretket ovat kivoja ja kevään eteneminen mukavaa seurattavaa.
    Meillä oli täällä jo ihan kesäisen lämmintä, mutta eilen sää taas kylmeni ja tänään sataa.

    Hyvää huhtikuun jatkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, teillä on jo kevät edennyt lähes kesäksi. Lämpöä täälläkin odotellaan!

      Poista
  9. Ihanaa, täälläkin on fillarointi kausi aloitettu :)
    Me ei ihan alkukesään venettä lasketa vesille, teemme ensin siihen kaikki suunnittelemamme rempat ja sitten vasta lipumaan aalloille :)
    Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin paatti lasketaan vasta toukokuun lopulla ja ei oikein aikaisemmin ehdittäisi veneilemäänkään. Alkukesä on usein aika kylmä, syksyllä ehtii vielä hyvin veneilemään!

      Poista
  10. Fillarit - kevään varma merkki! Hauskoja retkiä!

    VastaaPoista
  11. Pitäisi kohta puoliin ottaa itsekin pyörä esille ja ruveta fillaroimaan :)

    Kevät terveisin Ronja

    http://willaronja.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyöräily on mkavaa ja samalla saa ohimennen liikuntaakin! :)

      Poista
  12. Toivotaan, että pyöräilykelit pysyisivät hyvinä. Mukavaa huhtikuun loppua koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt näyttää ilmat ihanan keväisiltä. Ei muuta kuin fillarin selkään ja lenkille!

      Poista

Lähetä kommentti