Keväinen vesisade


Päiväinen auringonpaiste on vaihtunut harmauteen ja keväiseen vesisateeseen. Huomaan että tätä olen juuri kaivannut, lupa olla sisällä. Ulkona sataa niin rankasti, että jää saa pikkuhiljaa kyytiä ja lumikinokset vaihtuvat kuralätäköiksi. Polttopuita hakiessani ulkoa, huomasin kuinka sade on sulattanut kuistin edestä jouluksi laitetut havunoksat. Eilen yritin havunoksia repiä pois, mutta vielä olivat tiukasti jäässä. Nyt illalla sain jo osan havuista kerättyä pois, ihanaa kevät saapuu pikkuhiljaa. 

Sisällä laitoin takkaan tulen ja sytytin kynttilät, ihanan tunnelmallista. Sateen ropinaa ikkunoihin kuunnellessa, päätin leipoa iltapalaksi focacciaa tutulla Koko Suomi leipoo -sarjan reseptillä.

FOCACCIA

40g hiivaa
2tl suolaa
3,5dl vettä
7dl vehnäjauhoja
0,5dl oliiviöljyä
kirsikkatomaatteja
rosmariinia
sormisuolaa

Sekoita kuivat aineet keskenään (olen laittanut osan venhäjauhoja ja osan täysjyvävehnäjauhoja). Murenna hiiva joukkoon ja lisää öljy sekä kädenlämpöinen vesi. Vaivaa taikinaa n 10 minuuttia. Peitä taikina ja anna kohota 20min. 

Muotoile taikina öljyttyyn vuokaan litteäksi levyksi. Peitä ja anna kohota vielä 15 min. Koristele tomaateilla, rosmariinilla ja sormisuolalla. Paista 210 asteessa kunnes pinta on kauniin ruskea. Voitele kuumana öljyllä. Leikkaa palasiksi.


Iltapalla focacciaa ja teetä juodessamme, seurasimme kuinka kettu löntysteli pihallamme. Rauhassa löntystelköön, kunhan ei päätä pesäänsä rakentaa viereisellä tontilla sijaitsevaan autiotaloon. Joinakin vuosina on autiotaloon metsäneläimet pesiään rakentaneet, mikä nyt ei ole välttämättä kovin kivaa ollut. Varsinkaan sinä vuonna kun supikoira pesänsä autiotaloon rakensi ja pennut hiekkalaatikolle päätti tulla kuopuksen kanssa leikkimään. Joten, toivottavasti tämä kettu oli vain ohikulkumatkalla!

Oikein mukavaa keskiviikkoiltaa!

Kaisa

Kommentit

  1. Foccasiaa pitääkin leipoa taas joku päivä ☺ edellisestä kerrasta kun on aikaa. Herkulliselta näyttää 😋

    Sadepäivissä on niin tunnelmansa, tykkään myös ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sadepäivissä on oma tunnelmansa ja oli ihana sytyttää vielä keväälläkin kynttilöitä!

      Poista
  2. Minustakin oli mukavaa, kun satoi vettä.
    Kiva touhuta sisälllä ja viehän se kevättä taas eteenpäin.
    Foccasiaa pitäiskin leipoa joku päivä.
    Kiitos muistutuksesta!

    Hyvää torstaita!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesisateessa on myös se hyvä, että tulee kotona puuhasteltua. Mutta, kohtuudella myös vesisateita! :)

      Poista
  3. Teillä on luonto eläimineen lähellä ♥ Vaikka muutama vuosi sitten kettu jolkotteli täällä betoniviidakossa muina miehinä ja teki kuperkeikkoja lumella, kuin koira konsanaan :)
    Ihana focaccia, se on kyllä herkullista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asutaan todellisuudessa hyvinkin lähellä keskustaa, mutta metsäneläimet tännekin välillä eksyvät ja ovathan ne ihan kivoja, kun ei naapurriimme muuta! :)

      Poista
  4. Eikö olekin kiva, että sataa vettä! Nyt lumet saavat vauhtia oikein kunnolla.

    Todella herkullinen focaccia, nam nam! Kivaa loppuviikkoa Kaisa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sade on välillä paikallaan ja varsinkin nyt kun lumet saavat kyytiä!

      Poista
  5. En yhtään tykkää syksyn enkä kevään vesisateista kun aina on kengät märkänä mutta kevään sateessa on se hyvä puoli että se tietää lumen lähtöä. Oi, kettu omassa pihassa, vähän siistiä. Meillä hyppii vain rusakko ja aina saan pelätä että milloin se taas popsii mun omenapuita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en minäkään nyt mitenkään pidä vesisateesta. Mutta, välillä vesisadekin on paikallaan, nyt keväällä sulattaa jäätä ja kesällä kastelee sekä ravitsee maata. Eli, kaikkea kohtuudella! :)

      Poista
  6. Välillä on ihana kotoilla hyvästä syystä eli ulkona vallitsevan sadesään vuoksi. Vähän sitä valoa kyllä kaipaan. <3 Oi mikä ihana resepti, tämä voisi lähteä toteutukseen, kun meille tulee vieraita. Ihanaa viikonloppua Kaisa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kyllä sitä valoa kaipaa. Mutta, vesisade oli kyllä nyt paikallaan ja antoi vauhtia lumen ja jään sulamiselle!

      Poista
  7. Sateessakin on oma tunnelmansa:) Tuo Focaccia näyttää herkulliselta! Mukavaa alkavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntui että tätä sadetta olin oikein odottanut, antoi kyytiä lumelle ja jäälle.

      Poista

Lähetä kommentti