Tää sopis meidän sisustukseen


Kevätsateet väistyivät ja tänään olemmekin saaneet nauttia ihanasta auringonpaisteesta. Ja, aurinkoahan meidän istutuksemme kaipaavatkin. Taimet ovat juurtuneet mukavasti ja nyt vaan jatkamme kohtuullista kastelua sekä lannoittamista.

Puutarhalla ohjeistettiin suihkuttamalla kastelemaan taimia, ei siis saisi kastella runsaasti vaan kevyt sade olisi paras. No, ei tässä auttanut muu kuin lähteä suihkupullo ostoksille. Kaupassa pojat valitsivat suihkupullon ja perustelivat valintansa sillä, että tämä suihkupullo sopii meidän sisustukseen. Ei siis tarvi piilottaa välillä kaappiin.


Oikeassa pojat olivat, hyvin suihkupullo kuistin sisustukseen sopii. Siellä pullo nyt nököttää ja on valmiina jokapäiväiseen kasteluun niin istutusten suihkuttamiseen kuin kukkien kasteluun, pullon nokka kun toimii perinteisenä kastelukannuna.  

Sisällä istutukset voivat hyvin ja kasvavat kovaa vauhtia. Ulkona jäät sulavat pikkuhiljaa ja ajatukset ovatkin siirtyneet jo tulevaan kesään sekä pihatöihin. Tänä keväänä joudumme kaatamaan kaksi pihokoivua pihaltamme, koivut joiden välissä riippukeinu on roikkunut ja missä on päässyt nauttimaan päiväunista. Koivut ovat lahonneet ja näin hieman vaarallisiakin, lähellä taloa kun ovat. Muuten taitaa piha pysyä entisellään, eli suurempia pihatöitä ei tälle kesälle ole kaavailtu.


Mitenkäs siellä, oletko laittanut taimia kasvamaan tai suunnitellut piha-/parvekeistutuksia?

Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

Kaisa

Kommentit

  1. En muuten ole ikinä laittanut. Siellä on oltu todella ahkerina. Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä istutellaan ja kasvatetaan joka vuosi jotain, milloin millaisellakin onnistumisella. Mukavaa puuhaa lasten kanssa. Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  2. Ei vielä, mutta ajatuksissa on ollut. Meillä on menossa poikkeustila perheessä evakkoreissun takia, ja nyt tämän pienen kaksion parveke varmasti kaipaisi jotain piristystä. On muuten ensimmäinen suihkepullo, joka menee ihan sisustusesineestä, kaunis muotokieli! :)
    Mukavaa kevään aloitusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma pieni puutarha parvekkella on ihana, Ja, kesällä kun saa omasta puutarhasta taittaa yrttejä ruokaan, on niin mukavaa. Tsemppiä "evakkoreissulle"!

      Poista
  3. Onpas pojat valineet kivan suihkepullon. Tuosta tykkäisin minäkin.
    Muutamat kesäkukkien siemenet kylvin esikasvatettavaksi. Saas nähdä sitten saanko ne ihan kukiksi asti kasvamaan. Suihkuteltu on täälläkin ahkerasti. :)
    Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvän löydön tekivät. Suihkepullo löytyi paikallisesta Prismasta, käypä katsastamassa jospa teidänkin marketista löytyisi!

      Poista
  4. Kiitos vinkistä, on muuten todella tyylikäs suihkepullo. ja ihanasti siellä istustukset vihertää.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  5. Tyylikäs suihkepullo ja hyvin lähteneet taimet kasvamaan! Mä istutan joka kevät jotakin, nyt on tomaattia ja chiliä kasvamassa. Pientä parvekepuutarhaa pidän kesällä :)

    VastaaPoista
  6. Hyvää ja tyylikästä suihkupuloa onkin haastavaa löytää!
    Tuo on kaunis ja sopii täydellisesti teille ihanien taimien sekaan!
    Minun pitäisi pätkästä pelargoniat ja mehiruusukkeet pihalta ja tökätä uudelleen multaan.

    Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tämä suihkepullo oli kyllä hyvä löytö. Kyllä pojat vaan tietävät mikä meidän kotiin sopii. ;)
      Täällä päästiin tänään aloittamaan pihatöitä haravoinnilla. Hyvä alku sekin!

      Poista
  7. no voih, nyt muistin mitä unohdin kauppareissulla ostaa...sen toisen suihkepullon taimille. nykyisen lainasin kodinhoitohuoneesta silitykseen tarkoitetun pullon...ainoa, missä on ollut vain vettä. Siis on kylvetty ja aika paljon jo taimellakin.
    Kivaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä suihkepullo oli mukava löytö paikallisesta Prismasta. Ihanan kevyt ja näyttää kivalta. Mukavaa viikkoa!

      Poista
  8. Tänä vuonna haen kaikki valmiina mitä en voi suoraan maahan istuttaa. Mutta sulla näyttää taimet kasvavan jo komeasti👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan miten meidän käy, joudutaanko turvautumaan vielä valmiisiin kasveihin! :)

      Poista

Lähetä kommentti