Iltauinti

Ohjelmarikkaan viikonlopun päätteeksi lähdimme vielä nauttimaan ilta-auringosta saaristoon. Ilma oli mitä kaunein, aurinko paistoi ja oli lähes tyyni. Voiko viettää kauniimpaa viimeistä kesäloman sunnuntaita?  



Ankkuroimme Puuvallinsuntin viereen. Lapset uivat, itse ilmoittauduin vapaaehtoiseksi uimavalvojaksi ja iltapalan valmistajaksi. 


Iltapala ei ihan täyttänyt kaikkia "ruokasuosituksia", mutta joskus näinkin. Hyvin ainakin maistui uimareille. Istuimme kannelle, katsoimme ohi lipuavia paatteja. Juttelimme tulevasta viikosta, koulun alkamisesta/jatkumisesta. Esikoisemme menee jo 4. luokalle, joten koulu on hyvinkin tuttua hänelle. Keskimmäinen menee 2. luokalle, hieman tuo koulun alkaminen mietityttää. Mutta, eiköhän tuo koulunkäyminen muistu mieleen kun vauhtiin päästään. Kouluvarusteetkin tuntuvat olevan valmiina, joten keskiviikko aamu voi ainakin meidän perheessä tulla rauhassa.

 Mutta, ennen keskiviikkoa nautimme vielä kahdesta vapaapäivästä. Koulunalkaminen muistuttaa meitä väkisinkin tulevasta syksystä. Vaikka tuntuu, että kesä vasta alkoi säiden puolesta. Joten, nautitaan aurinkoisista päivistä, vaikka koulut alkavatkin.

Toivotankin kaikille oikein hyvää alkavaa viikkoa ja koululaisille intoa sekä voimia tulevaan kouluvuoteen!

Kaisa

Kommentit

  1. Kelit ovat kyllä kohdillaan ja täälläkin nautitaan. Koulunkäyntiä odotetaan varmasti kaksijakoisissa tunnelmissa, meillä kun tuo koulunkäynti ei ole ollut (vielä) mitään pakkopullaa. Tällä viikolla myös harrastustoiminta menee suloisesti limittäin ja päällekkäin, kun syksyn toiminta starttaa tällä viikolla...paluu arkeen alkaa vähitellen...

    VastaaPoista
  2. Ei tämä arkeen palaaminenkaan ole huono vaihtoehto. Toisaalta säännöllinen elämä tuo turvallisuuttakin!

    VastaaPoista
  3. Koulujen alkaminen tuo väkisinkin mieleen syksyn saapumisen, mutta toivotaan että se on aurinkoinen ja lämmin. Sateita, tuulta ja koleaa keliä saimmekin jo koko syksyn edestä kevään ja alkukesän aikana ;)
    Toivotan teille aurinkoista arkea ja ihania iltauinteja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku! Nautitaan jokaisesta hetkestä. Rakkaiden ihmisten kanssa oleminenhan on se onni tässä elämässä!

      Poista

Lähetä kommentti