Puumaja, osa 3

Ompelukone on ollut kovassa käytössä, kun olen ommellut näitä sisustuksia majaan. Penkin päälle päällystin patjan tummanharmaalla markiisikankaalla, mitä jäi aikoinaan paatin patjoista. Selkänojaksi tein useamman tyynyn.
Varaston kätköistä löysimme vanhan peltilaatikon. Siitä saadaan oiva aarrelaatikko majaan. Pojat saivat spray-maalata laatikon vaaleanharmaaksi. Samoin kuin valkoisen peltitähden. Tuo spraymaali on kätevä. Olen käyttänyt useammassakin entisöintikohteessa. Varsinkin hankalasti maalattavissa kohteissa.
Varastosta löytyi myös vanha tuoli, joka maalattiin samalla tummanharmaalla kuin majan ulko-ovi. Tuoli on peräisin isoisältäni. Muistan kuinka hän istui tuolilla ja keräsi viinimarjoja. Onneksi tuoli on säästössä ja saa nyt uuden paikan poikien majassa.
Vielä on etsinnässä pieni pöytä majaan. Haastetta pöydälle tuo oven kapeus, 50cm. Pöytä kun tarvii mahtua ovesta sisälle. Mutta, katsotaan. Enköhän keksi/löydä sopivankokoisen pöydän. Ja, voihan tuollaisen pöydän itsekin tehdä, vaikka majassa sisällä, ellei muuten mahdu ovesta sisään.

Olen nyt tehnyt useamman postauksen tästä lastemme puumajasta. Majan rakentaminen ja sisustaminen on ollut koko perheemme yhteinen projekti ja haaveemem. Majasta on puhuttu ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla kun ollaan oltu menossa nukkumaan. Ja, ehkä juuri tämän vuoksi olen myös halunnut jakaa tätä mukavaa projektia teille. Vielä on tulossa yksi ja tällä erää viimeinen postaus puumajastamme. Silloin selviää, onko tuo tekemäni penkki nyt sopivankokoinen ja millaisen pöydän keksimme majaan.

Kaisa 

Kommentit

  1. On teillä ollut kyllä mahtava projekti, kun kaikki ovat päässeet osallistumaan siihen (äitiä myöden!). Eikä tässä varmaan se lopputulos ole tärkein, vaan se "kuljettu matka". Hetkiä , jotka tullaan muistamaan aina. Ja täällä odotellaan kuvia, miltä valmis maja näyttää. Tosin siinäkin voi käydä niin, että se ei valmistu koskaan, vaan sitä kehitellään eteenpäin...ihan niin kuin kodin sisustamisessakin...:D. Mukavaa majaprojektin jatkoa koko porukalle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Kyllä se yhdessä tekeminen vaan on hienoa. Samalla tulee juteltua kunnolla. Tuntuu että arki on toisinaan lasten kuskaamista, huolehtimista että kaikki oikeassa paikassa ajoillaan jne. Ei siinä paljon ehdi kuulumisia vaihtamaan. Ja, tietysti se että lapset oppii myös sahaamaan, käyttämään vasaraa jne. Ja, ovat he (koululaiset) myös käyttäneet ompelukonettakin. =) Pöytä vaan kun löydettäisiin...

      Poista

Lähetä kommentti