Juhlan aika
Vietimme eilen esikoisemme 10-vuotis syntymäpäiviä. Virallinen syntymäpäivähän oli jo joulukuussa, mutta isän töiden vuoksi siirsimme juhlimisen myöhemmäksi. Joten, nyt oli juhlan aika. Kutsut lähetimme jo syksyllä, jolloin jokainen kutsuvieras sai järjestettyä juhlat sopimaan omaan kalenteriinsa. Saimmekin iloksemme koko lähisukumme/-piirimme juhliin.
Syntymäpäiväsankari sai itse päättää mitä juhlissa tarjotaan. Tarjottavien toteuttaminen vain jäi meille vanhemmille. On mukava toteuttaa kun tietää että kaikki listalla olevat tarjottavat on sankarin mieleen, lempiruokia. Noista tarjottavista laitankin uutta postausta ja reseptiä myöhemmin.
Alkumaljojen kohottaminenhan kuuluu juhlaan ja varsinkin kun kyseessä on kymmenet. Hauskasti sankari jo suunnitteli tulevaa, 20-vuotis syntymäpäiviään. Näihin juhliin me vanhemmat emme kuulemma sitten enää pääsekään. No, ei mennä asioiden edelle. Ehkä, vielä muutamat juhlat saamme juhlia hänen kanssaan. Mutta, hyvä että suunnitelmat jo tulevaisuudessa.
Kymmenen kynttilää kakun päälle, aika paljon. Toteutimmekin tämän hieman eritavalla. Keräsimme lyhtyjä, jotka asettelimme pihalle numeron 10 muotoon. Mitä pidemmälle ilta meni ja aurinko laski, pääsivät lyhtymme loistamaan pihalla. Näitä kynttilöitä ei puhallettukaan sammuksiin vaan annettiin loistaa ja valaista, vielä eilen niin mustaa maata. Tänäänhän saimmekin herätä hennon lumipeitteen valaisemaan päivään.
Juhlat sujuivat mukavasti, leppoisassa tunnelmassa. Vaikka ulkona olikin kova pakkanen oli tunnelma sisälle lämmin. Sankari oli tyytyväinen, mikä tärkein.
Nyt meidän perheen juhlat ovatkin taas tällä erää juhlittu, syksyllä aloitammekin kierroksen jälleen alusta. Vielä tuleva viikko on ns rikkinäinen ja sitten alkaakin taas kaikilla tuttu, turvallinen arki. Hieman on jo ilmapiirissä havaittavissa, että kouluun ja päiväkotiin olisi mukava mennä. Nähdä jälleen kavereita. Näin loma-aikaan kun jokaisella perheellä on omat ohjelmansa/menonsa, ei aina kavereiden tapaaminen onnistu.
Näissä mukavissa, hennosta lumisateesta nauttien, toivotan kaikille mukavaa alkavaa viikkoa!
Kaisa
Teillä on ollut kivat juhlat. Olen todennut, että vaikka kaverisynttärit ovat lapselle kivoja, on sukulaisten kutsuminen myös tosi tärkeätä. Täältä tullaan perässä, heinäkuussa juhlitaan meidän 10-synttäreitä...huh, huh.
VastaaPoistaJoo, juhlat olivat kyllä mukavat, onnistuneet. Meillä on kaverisynttärit vielä edessä, kunhan saadaan aikataulut sopimaan. Toisinaan isän työvuorot "hidastavat" järjestelyitä. ;)
PoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaPahoitteluni Paula. Poistin viestisi vahingossa. Sähläämme nyt molemmat tämän kommentoinnin kanssa.
PoistaMutta, asiaan. Eiköhän ikinuori pääse mukaan 20-vuotis syntymäpäivillä. :) Aika näyttää!