Pellavalakanat

Vietimme muutaman päivän Tallinnassa tuossa marras-joulukuun vaihteessa. Kävelimme aika paljon vanhassa kaupungissa ja nautimme hyvästä ruoasta sekä seurasta. Kotiin tultuamme, huomasin että reissu oli varsin onnistunut, rentouttava ja pieni irtiotto arjesta. Varsinaisia ostoksia teimme todella vähän. Vaikka mahdollisuus olisi ollut ja ostettavaakin olisi löytynyt, fiilistä mihinkään ylenpalttiseen ostelemiseen ei ollut. Mutta, hyvä näin, lompakko kiittää.

Tavaratalojen sijaan piipahdimme vanhan kaupungin putiikeissa. Yksi liike johon olinkin suunnitellut menevämme oli tämä ZIZIn liike. Liikkeessä on todella kauniisti esillä pellavatuotteita, lakanoista pyyhkeisiin ja servietteihin. Värivaihtoehtoja sekä malleja on varmasti jokaisen mieleen. Ja, palvelu on mitä ystävällisintä.
Jo pidempäään olen haaveillut pellavalakanoista. Ja, nyt toteutinkin tämän haaveen. Värivaihtoehtoja oli tosiaan runsaasti, valikoiminen olikin hieman haastavaa. Lopulta päädyin valitsemaan luonnonvalkoiset lakanat ja tyynyliinat.
Lakanat tuntuvat miellyttäviltä iholla. Ei liian kovilta, niin kuin olen joskus aikaisemmin ajatellut. Ensimmäisessä pesussa lakanat hieman kutistuivat, mutta oli ihan hyvä asia. Ovat nyt sopivankokoiset peittoomme sekä tyynyihin. Pesun jälkeen lakanat olivat hyvin ryppyiset. Mutta, jätin silittämisen väliin (ei tyypillistä minulle). Mielestäni tämä ryppyisyys sopii ja ehkä kuuluukin näihin pellavalakanoihin.
Kuvausoperaatiooni sain hieman apua, kun penet varpaat näyttäytyivät peiton alta.

Vaikka välillä on tuntunutkin siltä, että pakkasta on ollut hieman liikaa, on tässä ollut jotain hyvääkin. Meillä on saanut niin matot kuin petivaatteetkin ulkoilutusta. Jospa suurinosa pöpöistä olisi jäänyt pakkaseen.

Illalla onkin mukava kömpiä nukkumaan pakkaselta tuoksuviin petivaatteisiin. Ja, ei tiedä vaikka nuo pienet varpaatkin olisivat pellavalakanoidenväliin eksyneet.

Mukavaa ja rentouttavaa tulevaa viikonloppua! 


Kaisa

Kommentit

  1. Joulupukki toi meillekin pellavalakanat lahjaksi. En ole vielä ehtinyt niitä uusia, pitääkin ottaa käyttöön! Näitähän on saatavilla Mamma Roosan valikoimistakin ;)
    Söpöt pikkuvarpaat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varpaat on ihana löytää tuolta peitonalta. OK, hyvä tietää että siellä myydään. Tai, myydäänhän näitä lakanoita monessa paikassa, ei vaan kaikki ole täyttä pellavaa, jotain sekoitteita.

      Poista
    2. Juu sieltä löytyy 100% pellavaa.

      Mukavaa viikonloppua! :)

      Poista
    3. Täytyykin muistaa, kun uusien hankinta on edessä!

      Poista
  2. Minäkin haaveilen pellavalakanoista...olipa hyvä tietää tuosta edellisestä kommentista, että niitä saa Mamma Roosastakin.
    Meidän lakanoiden välistä pilkistää välillä 9-v:n varpaat :)
    Oikein mukavia pakkaspäiviä ja viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lakanat ovat kyllä ihanat. Nuoriso haaveilee myös. Täytyy vissiin lähteä Tallinnassa käymään tai sitten Mamma roosassa ;)
      Joo, on ihanaa kun varpaita löytyy useammat ;), tunne että on tärkeä, lapset haluavat tulla viereen.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Ihanan pehmoisen näköiset lakanat!
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä pehmeät ja käytössä vaan pehmenevät. En taida käyttää enää muita. :)
      Mukavaa viikonloppua sinne teillekin!

      Poista
  4. Olen ostanut pellavalakanoita, mutta lahjaksi. Omat lakanat ovat aina jääneet ostamatta.
    Minäkin tuossa luin, että niitä saa Mamma Roosasta. Hyvä tietää.
    Ihanat, valokuvaukselliset pikkuvarpaat :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siinä helposti käy, ostaa ja antaa lahjaksi, itselle ei osta. :) Niin kuin tuossa jo aiemmin kirjoitinkin, lakanat vaan paranevat käytössä. Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  5. Oi että, pellavalakanat on niin ihanat! Meillä on nyt talvella käytössä trikoo, mutta kunhan kevättä kohti edetään pellavat tulee taas tilalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ihanat. Tervetuloa lukijaksi, toivottavasti viihdyt mukana!

      Poista
  6. No nyt haluun vielä enemmän pellavalakanat :) suloiset pikkuvarpaat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihanat lakanat, en taida enää muita käyttääkään! :) Kiitos!

      Poista

Lähetä kommentti