Pääsiäinen kolkuttelee
Eilinen vapaapäivä osoittautuikin hyvin luovaksi. Pyörälenkki kuopuksen kanssa aamulla. Sain nauttia tästä kevään ihanasta tuoksusta sekä auringonsäteistä. Lenkillä havahduin, että pääsiäinen onkin jo aivan kohta. Joten, kotiin tultuamme otin esille muutaman pääsiäiskoristeen. Ensimmäiset koristeet laitoin kuistillemme.
Kiersimme puutarhan kautta, josta ostimme valkoisen helmililjan. Jonka istutin mustaan kukkaruukkuun. Ja, tuohon maljakkoon asettelin lempi pääsiäiskoristeeni. Valkoiset pitsisomisteiset munat, jotka ovat joutuneet hieman kovaan käsittelyyn vuosien aikana. Munat on liimattu kasaan ja yhdestä puuttuu pieni pala. Eipä tämä haittaa, kauniit on edelleen.
Koululaiset toivat kuistille vielä pajunkissojakin. Joten, pääsiäinen on saapunut meille. Vaihdoin jo hiukan talvisia tyynynpäällisiäkin keväisempiin väreihin. Ensimmäinen keväänvihreä tyynynpäällinen löysi kaapista itsensä esille.
Pääsiäisestä ja keväästä innostuneena, siirryin jo seuraavaan huoneeseenkin. Ja, loputkin pääsiäiskoristeet nostin esille. Vielä ei kaikki koristeet ihan asettuneet paikoilleen, mutta pikkuhiljaa.
Nyt jätetään sisustaminen hetkeksi ja lähdetään kannustamaan keskimmäisen joukkue voittoon!
Kaisa
Ihania koristeita! Minä havahduin aivan samaan, että pääsisäinen on aivan tuota pikaa, eikä meillä ole tapahtunut asian tiimoilta vielä yhtään mitään. Jos ensi viikolla ehtisi laittamaan ruohoa kasvamaan... ;)
VastaaPoistaKiitos! Pääsiäinen on nyt aika aikaisin, vai tuntuuko minusta vaan. :) Eiköhän ruoho ehdi vielä kasvamaan.
PoistaIhanat nuo pitsi munat!
VastaaPoistaMukavaa lauantai päivää sinulle!
Kiitos! Ja, mukavaa iltaa myös sinulle!
PoistaSievät pitsiset pääsiäismunat!
VastaaPoistaJa pajunkissat tulevat parhaiten esiin juuri noin!
Kiitos! Mukavaa viikonloppua sinulle!
PoistaOnpa upeita koristeita.
VastaaPoistaPitää kyllä itselläkin kaivella ne esille ja laittaa ruohoja kasvamaan.
Kiitos! No, on tässä vielä aikaa ennen pääsiäistä. Laitan koristeet mielelläni ajoissa esille, ehtii nauttia. Kun haluan siivota kuitenkin pois heti pääsiäisen jälkeen. :) Mukavaa viikonloppua!
PoistaOi, teille on jo pääsiäinen tullut kyläilemään. Kauniisti olet kodin koristellut. Näyttää niin keväiseltä ja tyylikkäältä.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua!
Kiitos! Lasten kanssa touhutessa tulee kotiakin laitettua enemmän juhlapyhien mukaan. Mukavaa sunnuntaita!
PoistaAivan, nuo munat... Pitääkin kaivaa esiin :) pajunkissat löysivät meidänkin maljakkoon eilisen lenkin jälkeen.
VastaaPoistaOtahan ihmeessä esille! :) Mukavaa sunnuntaita!
PoistaIhastuttavia koristeita! Olen aina ollut tosi huono laittelemaan pääsiäistä kotiin. Jospa saisin sentään taas rairuohon kasvatettua. :)
VastaaPoistaKiitos! Hiukan on kiva laittaa myös pääsiäistä, kun ollaan kotosalla ja saadaan vieraitakin. Mukavaa sunnuntaita!
PoistaTodella ihania koraisteita♥
VastaaPoistaMeilläkin pikkuhiljaa valmistaudutaan pääsiäiseen:)
Kiitos! Mukavaa sunnuntaita ja pääsiäisen valmisteluja!
PoistaIhanat pääsiäismeiningit! Lattialla oleva pussukka oksineen kiva idis!
VastaaPoistaKiitos! Nuo pussukat on kivoja, saa purkit piiloon. :)
PoistaAurinkoista alkavaa viikkoa!
Kauniisti olet kotiasi koristellut pääsiäiseen ♥
VastaaPoistaMinä olen koko pääsiäisen töissä, joten en kotiin juurikaan pääsiäistä laittele. Sitten joskus innostun taas aivan varmasti jos/kun saamme lapsenlapsia :)
Kiitos! Vielä kun pojat ovat pieniä, on mukava laittaa pääsiäismunia ja kylvää ruohoa heidän kanssaan. Saattaa olla että vuosienmyötä tämä jää vähemmälle. Ja, sitten taas palaa uudelleen. :)
PoistaTäällä kurkkimassa. Aivan ihana tuo teidän tapetti, ihan huippu. ♥
VastaaPoistaMukavaa pääsiäisen odotusta toivottelen. :)
- Tiina
Kiitos! Ei täällä mitään kurkkimassa tarvitse käydä, ihan vapaasti saa katsoa. :) Tervetuloa toistekin!
Poista