Rock ’n’ Roll
Tästä esikoisemme huoneen muutoksesta kirjoittelinkin jo aiemmin. Nyt huone alkaa olemaan esittelykunnossa. Pojalla oli toiveena että huoneeseen tulee mustaa ja valkoista. Vaikka itsekään en ole mikään suuri värienkäyttäjä, niin kuitenkin yritin ohjeistaa johonkin pieneen väriin, esim verhoissa. Toki kaikki tavarat tuovat väriä, mutta mutta.
Löysimmekin tällaisen ihastuttavan kankaat, Rock,n Roll. Kankaassa on pyöreitä muotoja, pehmentää huoneen muuten niin kulmikkaita muotoja. Kankaan pohjavärinä on valkoinen, lisäksi mustaa, vaaleanharmaata ja keltaista. Ihanan pirteä!
Sängynpäällä olevalla hyllyllä on kummisedän kanssa kerätyt autot ojennuksessa. Ja, vaatekaapin päällä on taulu esikoisesta pienenä. Kaapinpäädyn päällystimme tuolla liitutaulutarralla, saa mukavasti lukujärjestyksen ja muut tärkeät tiedot kirjattua ylös.
Ja, sitten tähän kalusteeseen jota olemme odottaneet. Poika sanoi että haluaisi koulutuolikseen tuolin, jollaisia on pizzeriassa. Eli, pinnatuolin. Vielä haaveena oli saada tuoli jossa on mustat pinnat ja puinen istuinosa. Tuolia ei löytynyt täältä Raumalta, joten etsintää piti laajentaa kauemmas. Tuoli löytyi ja vielä hyvinkin sopivaan hintaan.
Tuoli sopii mielestäni oikein hyvin huoneeseen. Ja, juurikin tuo puuosa tuo huoneeseen lämpöä, sekä mukavaa kontrastia muuten hyvin moderniin ilmeeseen.
Jo olemassa olevaa String -hyllykköä laajennettiin, sarjaan kuuluvalla klaffipöydällä. Nyt on tilaa tehdä läksyt ja kaverikin mahtuu saman pöydän viereen.
Ja, sitten tähän kalusteeseen jota olemme odottaneet. Poika sanoi että haluaisi koulutuolikseen tuolin, jollaisia on pizzeriassa. Eli, pinnatuolin. Vielä haaveena oli saada tuoli jossa on mustat pinnat ja puinen istuinosa. Tuolia ei löytynyt täältä Raumalta, joten etsintää piti laajentaa kauemmas. Tuoli löytyi ja vielä hyvinkin sopivaan hintaan.
Tuoli sopii mielestäni oikein hyvin huoneeseen. Ja, juurikin tuo puuosa tuo huoneeseen lämpöä, sekä mukavaa kontrastia muuten hyvin moderniin ilmeeseen.
Jo olemassa olevaa String -hyllykköä laajennettiin, sarjaan kuuluvalla klaffipöydällä. Nyt on tilaa tehdä läksyt ja kaverikin mahtuu saman pöydän viereen.
Poika investoi huoneeseensa telkkarin. Ja, onhan tuo ihan kiva. Nyt taloudessamme on kaksi telkkaria, joten koululaiset saavat myös katsoa keskenään heidän haluamaansa ohjelmaa.
Yksi seinä tapetoitiin tuollaisella mustalla, hieman kuluneen oloisella tapetilla ja muut seinät maalattiin vaaleanharmaalla. Maalin valitseminen olikin haastavaa. Minun silmissäni kun sävyt näyttivät siniharmaalta ja näin ollen teki hyvin kylmän tunnelman huoneeseen. Mutta, tämä sävy nyt sitten tuntuu parhaimmalta.
Kattovalaisimiksi valikoituivat PR homen kattovalaisimet ilman varjostinta. Valaisimet antavat mukavan yleisvalon huoneeseen.
Ja, joku voi huomatakin, että minun syksyllä ostamani taulu on löytänyt uuden paikan. No, oikeastaan sopii oikeinkin hyvin esikoisemme huoneeseen.
Huoneen muutos onnistui hyvin. Ja, mikä tärkein, esikoinen on erittäin tyytyväinen suunnittelemaansa huoneeseen. Pienenpojan huoneesta tuli varhaisteinin huone. Niin tämä aika vaan kuluu!
Kaisa
Tosi kivalta näyttää!
VastaaPoistaHauska tuo tuoli, meidän mummilassa oli juurikin tuollainen ruokailuryhmä. Tuolit on säästetty, ovat mökillä nykyään...
Tupareita odotellessa ;)
Kiitos! Meillä oli kans mummilla tuollaiset tuolit. Kivat on!
PoistaLuulen että kutsu tulee huhtikuussa! :)
Voi miten kiva huone! Mulla kans on pikkupoikien huoneen sisustus menossa....
VastaaPoistaKiitos! Tämä on ollut mukava projekti, yhdessä pojan kanssa.
PoistaHuone on kyllä kokonaisuudessaan tosi ihana. Kyllä tuolla kehtaa asustella.
VastaaPoistaKiitos! Kyllä poika ja kaverit tuntuvat hyvin viihtyvän!
PoistaOikein kivan näköinen huone :-) Ja tuo verhokangas on kovin veikeä! :-)
VastaaPoistaUusi lukija ilmottautuu! :-)
Kiitos! Verho on kiva, sopivasti väriä!
PoistaTervetuloa lukijaksi!
Tosi kivat nuo autot tuolla hyllyllä!
VastaaPoistaKiitos! Kummisedän ja kummipojan yhteinen keräilyharrastus! :)
PoistaMuutos on oikein onnistunut ja nuo verhot ovat todella hyvät!
VastaaPoistaOikean harmaan löytyminen voi olla joskus todella hankalaa, sillä nekin taittavat aina johonkin sävyyn. Onneksi löysit kuitenkin teille sopivan.
Ja todettava se on, että nuo lapset kasvavat. Tänään tuli lappu koulun terveydenhoitajalta ja täälläkin ollaan jo isoja poikia :D
Oikein mukavaa viikkoa sinne kaikille!
Kiitos!
PoistaTuo maalin valitseminen (ainut mitä minä sain valita) oli todeella vaikeaa. Muutama kokeilu tehtiin, ennen kuin sopiva löytyi. Mutta tämä sävy on mielestäni hyvä. Olen tyytyväinen maaliin ja koko huoneeseen.
Totta, pitkiäpoikia ja isoja alkavat olemaan. Onnneksi itse olen pysynyt niin nuorena! ;)
On kyllä todella viihtyisän ja tyylikkään näköinen huone! Ihailin hyllyllä olevia pikkuautoja tosi pitkään, olen nimittäin aina tykännyt autoista, niin isoista kuin pienistäkin ;) Hieno yhteinen harrastus pojalla ja kummisedällään ♥
VastaaPoistaOiii, niin tutunnäköinen ja huoneeseen tosi passeli tuoli! Silloin joskus 70-luvulla, kun meikäläinen oli lapsi, niin kotimme keittiössä oli juuri samanlainen ruokailuryhmä :)
Hienosti olette yhdistäneet uutta ja vanhaa. Onnittelut pojalle hienosta huoneesta!
Kiitos! Nuo autot ovat kyllä hienoja ja niissä on paljon yksityiskohtia, pienoismalleja. Onkohan kummisetä pienenä haaveillut itse vastaavista autoista! ;)
PoistaTuo tuoli juttu oli kyllä hauska. Täällä Raumalla on tosiaan pizzeria jossa erilaisia pinnatuoleja, punaisena ja valkoisena. Poika oli niihin ihastunut ja halusi omaan huoneeseensa koulutuoliksi. Itse ajattelin että kyllä niitä löytyy kirpputoreilta helposti, mutta eipä löytynytkään. Onneksi netistä löytyi. :)
Kiitos! Pidän uuden ja vanhan yhdistämisestä. Tekee kodista kodikkaamman ja yksilöllisen, ei suoraan katalogista. :)
Kerron pojalle terveiset! Poika todella onnellinen uudesta isonpojan huoneestaan!
Todella kaunis tuo Stringin klaffi! Ja kotinne väritys ja tyyli inspiroi!
VastaaPoistaKiitos! Toivottavasti on kestävä.
PoistaOi, kiitos kauniista kommentistasi!
Ihanaa, että huoneesta tuli nuorelle mieleinen. Erityisesti sydäntä nyrjäytti toive pitserian tuolista <3
VastaaPoistaKiitos! Nämä lasten toiveet/haaveet on kyllä toisinaan niin ihania/liikuttavia. Ja, huomaa miten he myös katsovat ympäristöään missä liikkuvat. Eli, ei heille ole sama millaisessa ympäristössä ovat. Ja, tällaista toivetta/haavetta on kiva toteuttaa!
Poista