17. luukku ja 12-vuotias

Joulukuu on edennyt jo pitkälle ja jouluaatto lähestyy. Tänään saammekin sytyttää jo kolme kynttilää adventtikynttelikköön ja huomenna alkaakin viimeinen kouluviikko koululaisilla ennen ansaittua joululomaa.
Tänään meillä onkin juhlapäivä, kun esikoisemme täyttää 12-vuotta. Kyllä vuodet vaan kuluvat nopeasti, vastahan vietimme ensimmäistä joulua äitinä ja isänä, pienen poikavauvan onnellisina vanhempina.

Esikoisestamme on kasvanut esimerkillinen ja vastuuntuntoinen isoveli kahdelle pikkuveljelleen. Miten hän aina huomioikaan veljensä ja huolehtii heistä veljellisesti. Emme voi kuin toivoa, että tämä veljestrio pitää yhtä jatkossakin. Vaikka matkaan mahtuu varmasti myös hetkiä joilloin veljesrakkaus on koetuksella ja on löydettävä reitti jota yhdessä kulkea eteenpäin.
Vietimme eilen esikoisen syntymäpäiviä sukulaisten sekä ystäviemme kanssa. Tänään onkin vuorossa joulumarkkinat, josta perinteisesti hankimme joulupöydän silakat sekä päivitämme nahkahanskat uusiin. Toivottavasti tutut myyjät ovat jaksaneet tänäkin vuonna lähteä markkinoille kojujaan pitämään!

Kaisa

Kommentit

  1. Voi ihanuus mikä trio♥ Onnitteluja sinne päivänsankarille! Mukavia joulumarkkinoita ja joulun odottelua koko perheelle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja, mukavaa joulun odottelua myös teille!

      Poista
  2. Kiitos vielä sankarille ja muille juhlista :)
    Juurihan niitä ristiäisiä vietettiin... 🙊

    VastaaPoista
  3. Onnea synttärisankarille. Nuo Festivo-kynttilänjalat ovat niin klassikot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Festivo -kynttilänjalat on kyllä hienoja, mummun perintöjä!

      Poista
  4. Komiat pojat sulla ♥ Sisaruus on tärkeää, vaikka silloin lapsena ei sitä aina osannut arvostaa niin nyt aikuisena sitäkin enemmän. Onnea päivänsankarille, me ollaankin synnytty peräkkäisinä päivinä :)

    VastaaPoista
  5. Komea veljestrio! Onnea 12-vuotiaalle.
    Joulumarkkinat ovat mukavia. Tänä vuonna harmikseni jää väliin.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joulumarkkinoilla oli kiva käydä, silakat löydettiin mutta nahkahanskoja ei löytynyt!

      Poista
  6. Oi että miten komea kolmikko kuvassa hymyileekään ♥ Paljon onnea synttärisankarille! :)
    Tänäkin vuonna joulumarkkinat jäävät kokonaan väliin töiden takia. Ehkä ensi vuonna sitten paremmalla ajalla :)
    Ihanaa joulunalusaikaa sinne teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ovat kyllä ihana kolmikko, onnekkaita ollaan!
      Kyllä joulu tulee ilman markkinoitakin ja muita hössötyksiä. Tärkeintä on nauttia läheisistä! <3

      Poista

Lähetä kommentti