9. luukku

Nyt on hyvin syksyinen postaus eksynyt tänne joulukalenteriin. Vaikka todellisuudessa kuvat on otettu eilen ulko-oveamme koristavasta varpukranssista. Meinasi jäädä ovestamme puuttumaan tänä vuonna tuo kranssi, kun syysloman kranssi-innostus laantui. 

Mummuni teki jouluisin perinteisiä havukransseja. Itse en ole näitä ihastuttavia havukransseja innostunut tekemään, vaan varpukranssi on koristanut oveamme jo useampana vuotena. Lähes joka vuosi olen suhumaalilla värjännyt kranssin valkoisella tai hopealla, mutta tänä vuonna päätin jättää kauniin vihreäksi.

Mielestäni kranssi ei vaadi rusetteja tai muitakaan koristeita, vaan saa olla tuollaisena pelkistettynä ovessamme. Vaikka noin vihreänä muistuttaakin kovasti haudoille laskettavaa seppelettä. Tällainen tänä vuonna ja ensi vuonna sitten ehkä erilainen.
Kranssi kuuluu siis perinteisiin joulukoristeisiimme. Mummuni aikana kranssi oli tehty havusta ja nyt varvuista. Onko teillä ovessa kranssia jouluisin vai keskittyykö joulukoristeet vain sisälle?

Kaisa

Kommentit

  1. Oi kuinka tuuhea ja upea se onkaan 😍 todella taidokkaasti tehty 😍 itselläni oli myös kalenterissa toisenlainen kranssi, josta varmasti perinne alkaa 🤗

    VastaaPoista
  2. Kranssi on aivan ihastuttava. Haluaisin meidänkin oveen kranssin, mutta miten olet sen kiinnittänyt? Meidän ovemme näyttää samalta, mutta ikkunat ovat pienempiä. En haluaisi tehdä naulalla reikää mihinkään, joten vinkkejä otetaan vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä mies laittoi pienen naulan tuohon ikkunan karmipuuhun, siihen saan tuon kranssin roikkumaan.

      Poista
    2. Kiitos, pitää tutkia asiaa :)

      Poista
  3. Kaunis kranssi ja mielestäni parhaimmillaan juuri tuollaisena "luomuna" ♥
    Havukranssin olen joka vuosi joulumarkkinoilta tai -myyjäisistä ulko-oveemme ostanut, mutta tänä vuonna olen töissä kaikki viikonloput, kuten joulunpyhätkin, joten jää tällä kertaa hankkimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Kranssista tuli aika iso ja tuuhea, mutta tykkään ja koristaa nyt tänä vuonna meidän ovea.
      Tänään oltiinkin Turun joulutorilla käymässä ja sieltä olisi kyllä löytynyt kransseja moneen makuun. Eli, myyjäisistä kyllä löytää kranssin. Mukavaa joulun odotusta sinulle Ansku!

      Poista
    2. Kiitos Kaisa ♥ Blogissani on sinulle haaste :)

      Poista
    3. Oi, käynkin heti kurkkaamassa!

      Poista
  4. Upea kranssi ja ehdottomastii vihreänä.

    VastaaPoista
  5. Itse tehty kranssi on kyllä hieno ja persoonallinen. Niin, ja kranssissa kun voi tosiaan käyttää vaikka mitä materiaaleja.

    VastaaPoista
  6. Ihastuttava kranssi. Ihanan pörröinen (voiko kranssista sanoa noin).
    Meillä viimevuotinen kranssi oli vähän kärsinyt säilytyksessä, enkä sitä laittanut oveen. Ja uusikin on vielä tekemättä / ostamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tästä kranssista voi juurikin sanoa että on pörröinen. :)
      Viikonloppuna ehtii vielä hyvin joulumarkkinoille ja kranssin hankkimaan, jos itse ei kranssin tekoon enää ehdi.

      Poista

Lähetä kommentti