4. luukku

Pojat lähtivät lähikentän tekojääradalle luistelemaan, joten päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja istua työpöydän viereen kirjoittamaan perinteistä joulukirjettämme. Mukillinen glögiä seuraksi ja koneelta joululauluja, hetki omaa aikaa ja tunnelma kohdillaan.

Esikoisen synnyttyä olemme kirjoittaneet kirjeen kuluneesta vuodesta joulukorttien liitteeksi. Kirjeessä on käyty läpi kulunutta vuotta, lasten kasvua ja heille mieleenpainuvimmat muistot vuodesta. Tänä vuonna koululaiset sanoivat, jospa kirjettä ei enää lähetettäisi. Kirje kun on ollut ikäänkuin lasten kirjoittama. Ymmärrän heidän ajatuksensa ja jo hetken ajattelinkin jättää 12. kirjeen kirjoittamatta.

Pari viikkoa sitten, tapasin sattumalta kaupungilla ystäväni äidin, joka kertoi heidän jouluaaton perinteestä lukea kirjeemme joulupöydässä. Hän kertoi kuinka odottaa taas kirjettämme ja kuinka hänen äitinsä liikuttuu kun ystäväni lukee kirjeen heille. Heille ei ole suotu lapsenlapsia, joten meidän lasten kuulumiset antavat mummollekin voimia.

Meidän perinteestä kirjoittaa joulukirje ystävillemme, on tullut perinnne myös ystäväni kotona. Toki hieman erilaiset perinteet, mutta molempien perinteiden jatkumiseen tarvitaan meidän joulukirje.

Tämä ystäväni äidin kertoma sai minut liikuttumaan, joten päätin että joulukirje kirjoitetaan ainakin vielä tänä jouluna. Kirje tosiaan on tänä vuonna hieman erilainen kuin aiemmin, koska kunnioitan koululaisten toivetta ja kirje ei enää ole heidän kirjoittama. Kuva kirjeeseen pojista edelleen tulee, mutta teksti on kuin täältä blogista. Eli, kortissa viittaus blogiin olisi korvannut paperisen kirjeen. Voi olla että perinne ystäväni kotona olisi katkennut tämän viittauksen myötä.

Onko teillä vastaavia perinteitä?

Kaisa