20. luukku
Joulunaika on kyllä jännittävää ja salaperäistä, tonttuja liikkuu ja yllätyksiä saattaa löytää vaikka mistä. Meillä on pojilla perinteisesti ollut itse tehdyt kalenterit, hieman toteutus on vuosienmittaan vaihdellut, mutta kalenteri on joka vuonna ollut.
Ompelin aikoinaan pojille joulusukat ja brodeerautin niihin heidän nimet. Sukat toimivat useamman vuoden kalentereina, joista löytyi joka päivä jokin pieni yllätys. Tänä vuonna sukista on löytynyt yllätys vain adventteina, kunnes jotakin salaperäistä alkoi meillä tapahtumaan...
Reilu viikko sitten ulkoa kuului koputus ja kuopuksen rynnätessä kuistille katsomaan, ei mitään näkynyt ulkona. Mutta, kuistilla oleviin sukkiin oli ilmestynyt tikkarit. Ja, tämä toistui seuraavana ja seuraavana päivänä, nyt jo reilun viikon olemme kuulleet koputuksia jonka jälkeen sukista on löytynyt tikkari.
Esikoinen alkoi ihmettelemään, miksi myös sukkaan olen alkanut yllätyksiä laittamaan ja varsinkin tikkareita, mitkä eivät ole minun tyylisiä yllätyksiä. En osannut vastata kuin: "En tiedä tästä jutusta nyt mitään! Tonttu se meillä varmaan käy!" No, tämä tietysti esikoista hymyilytti, niin varmaan tonttu käy.
Vikonloppuna selvisi meille aikuisille ja esikoiselle, kuka tämän kaiken ihanan takana on. Tonttuna toimii keskimmäinen, joka haluaa näin kiittää meitä muita, kun olemme häntä hoitaneet ja auttaneet koko syksyn polvivamman kanssa. Ihana kiitos! Ja, kuopus kun on aivan jännittyneenä ja elää tätä joulun taikaa täydestä sydämestään.
Joten, toivotankin teille kaikille oikein jännittäviä viimeisiä päiviä ennen joulua!
Kaisa
Voi mikä ihana tarina 💖
VastaaPoistaKiitos! <3
PoistaAivan ihana tarina <3 Olette kyllä huomaavaisia poikia kasvattaneet!
VastaaPoistaKiitos! <3
PoistaIhana tarina, upeaita poikia <3
VastaaPoistaKiitos! <3
PoistaSuloiset joulusukat!!
VastaaPoistaTunnelmallista joulun aikaa teille sinne Pohjolaan!
Kiitos!
PoistaKiitos! <3
VastaaPoistaVoi miten hellusta ja jännittävää💕
VastaaPoistaKiitos! Täällä on kyllä niin jännittävä ja odottava tunnelma!
PoistaVoi miten kivat yllätykset.
VastaaPoistaKyllä lapsetkin vaan on kekseliäitä.
Niin kauniit joulusukat!
Kiitos! Kyllä lapsetkin osaavat ja haluavat järjestää ylläyksiä.
PoistaVoi kyllä täällä lukijoiden sydämet ovat ihan sulana♥♥♥
VastaaPoistaKiitos! <3
Poista