19. luukku, Sisustus Idea

Kaupunkimme sydän Vanha Rauma tarjoaa toinen toistaan tunnelmallisempia liikkeitä vanhoissa puutaloissa. Yksi ihastuttava liike on SISUSTUS IDEA Kuninkaankadun varrella. Liike tuli aikoinaan minulle tutuksia, kun se sijaitsi Laitilassa. Ystäväni luona vieraillessa ja Turkuun ajaessa, oli liikkeessä aina poikettava. Meidän Raumalaisten onneksi Sari muutti liikkeen tänne Raumalle ja idylliseen Vanhaan Raumaan.


Liikkeessä on panostettu tuotteiden esillepanoon ja tuotteiden käyttötarkoituksiin saa aina useamman idean. Luonnonmateriaalit on tuotu sisälle liikkeeseen ja mukavalta henkilökunnalta saa lisää vinkkejä, miten eri materiaaleja käyttää sisustuksessa.

Liike oli sisustettu ajankohtaan kuuluvasti jouluiseksi. Myös tonttuja ja perinteistä punaista oli esillä, mutta väritystä katsoessa huomasi, että joulu on paljon muutakin. Tämä tietysti on kaltaiseni sisustajan mieleen, joka vieroksuu punaista sisustuksessa. Eli, todettakoon että liikkeestä löytyy varmasti jokaiselle jotakin ihanaa kotiin tai kylään viemiseksi ja kauniisti paketoituna.

Sisustus Ideassa on edustettuna useampi tunnettu merkki, unohtamatta ihania vaatteita sekä asusteita. Vaatteita tulee myyntiin aina pieni erä kerrallaan, joten toisinaan onnistuukin hankkimaan itselleen vatteen jota ei ole jokaisella vastaantulevalla päällä. 

Sisustus Idea on 19. luukun sisällön takana ja mitä luukku sisältääkään selviää tututtuun tapaan viimeisestä kuvasta. Arvonta on suoritettu jälleen perinteisellä lippuäänestyksellä kuopuksen toimiessa onnettarena. Voittaja on selvillä ja tällä kertaa arpaonni suosi facebookissa kommentin jättänyttä Katria. Lähetätkö minulle tarkemmat yhteystietosi unelmoiden@gmail.com, jotta pääsen postittamaan palkinnon sinulle!

Kiitos Sari ja mukava Sisustus Idean henkilökunta!

Kaisa

Kommentit

  1. Apua huolisin tuolta kaiken ja lempparibrändejä on Lexington. <3 Ihanaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikkeessä on kyllä myynnissä ihanaa tavaraa ja vaatteita!

      Poista
  2. Katsoin myös, että siellä on monen monta lemppari merkkiä 😍

    VastaaPoista
  3. Ihana kauppa...
    Onnea voittajalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, aina löytää jotain "välttämätöntä" kotiin viemiseksi! :)

      Poista
  4. Minulla taitaisi lähteä lapasesta tuolla :) Niin ihana putiikki. Laitoin liikkeen ihan muistiin itselle, jos ensi kesänä tulisi käytyä :) Lämminhenkistä joulunalusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpolla käy noin! :)
      Tervetuloa Raumalle vierailemaan!

      Poista
  5. Oletpa ottanut kauniita ja inspiroivia kuvia ihanasta putiikista<3

    VastaaPoista
  6. Tulvillaan kauniita esineitä. Tänne on joskus pakko päästä! :)

    VastaaPoista
  7. Oi mikä kauppa! Tuolla olisi vaikka mitä ihanaa:) Onnea voittajalle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti