15. LUUKKU


Jouluvalmistelut ovat edenneet niin pitkälle, että on ollut jo aika paketoinnin. Paketointi on minusta joulun yksi mukavimmista töistä. Eikä ole yhdentekevää, miten lahjat paketoidaan, millaiseen paperiin kääritään ja millainen naru pakettiin tulee. Meillä on muodotunut vuosien mittaan perinne, että läheisillemme annettava lahja on itse tehty. Niin myös tänäkin vuonna.  

Pidempään blogiani seuranneet ehkä muistavatkin, kuinka viime vuonna sain esikoiseltani joululahjaksi itse tehdyn kynttelikön. Tällaista samanlaista ja uniikkia kynttelikköä ei tietenkään pysty kopioimaan ja toista tekemään, mutta vastaavia kynttelikköjä on autotallistamme valmistunut syksyn aikana useampi.


Kynttelikkö on vilahdellut jo usemmassa postauksessa, joten lahja ei nyt kokonaan ole salassa pysynyt. Pojat sahasivat isän avustuksella vanerista kiekkkoja, joihin porattiin vielä reijät neljälle kynttilälle sekä vahattiin puuvahalla. Minulle siis jäi tässä projektissa vain tuo paketointi, mikä sopikin minulle oikein hyvin.

Osa paketeista on jo jaettu ja päässyt läheisimmillämme käyttöönkin. Ja, on ollut mukava huomata kuinka kuvia kyntteliköistä on vilahdellut somessa ja poikien kädentaidot ovat saaneet huomiota.


Mitenkäs siellä, onko lahjat jo hankittu ja päästy paketointi projektin pariin?

Kaisa

Kommentit

  1. Tuo on kyllä niin kaunis ❤

    Täällä yritän ottaa aikaa paketoinnille heti vaan kun suinkin, kohtuu hyvin hankittuna on 😊

    Lauantain iloa 🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Paketointi on niin mukavaa ja itselleni mukavaa vastapainoa työpäivien jälkeen!

      Poista
  2. Vau! Oikeasti todella hieno kynttelikkö!

    VastaaPoista
  3. Onpa todella hieno kynttelikkö. Tyylikäs ja ajaton.

    VastaaPoista
  4. Pojista tuntuu varmasti mahtavalta, kun heidät otetaan mukaan näin vahvasti perheen yhteisten joululahjojen tekemiseen♥ Meillä myös tehdään vastaavat lahjat itse - täällä on juuri puuhapaja meneillään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojat ovat kyllä mielellään tekemässä lahjoja ja onhan tuo puuhastelu ihanaa yhdessäoloa. <3 Jäänkin odottelemaan, mitä kivaa olet tänä vuonna keksinyt!

      Poista
  5. Ihana idea antaa lahjaksi vain ja ainoastaan itse tehtyä. Minultakin moni saa tänä jouluna lahjaksi itse tehdyn lahjan. Toivottavasti lahjan saajat osaavat arvostaa lahjojaan. Teidän kyntteliköt ovat hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse tehtyjä lahjoja on myös mukava antaa. Uskoisin että lahjansaajat osaavat arvostaa lahjaasi. Itse ainakin arvostan, kun joku on jotakin minulle tehnyt lahjaksi!

      Poista
  6. Upea kynttelikkö ja paketointi <3
    Lahjat odottaa valmiina huomista paketointihetkeä, jee <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti