4. LUUKKU


Syksyllä näin ihastuttavat samettiset joulusukat. Eikä siinä auttanut muu kuin lähteä kangaskauppaan ja samettiostoksille. Vuorikangasta sukkiin saikin sitten metsästää useammasta kaupasta, mieleistä ei löytynyt mistään tai sellaista mitä suunnittelin. Mutta, lopulta päädyin ruudulliseen kankaaseen ja sukista tulikin aika reippaat sekä raikkaat.

Pojilla on ollut aiemminkin valkoiset pellavaiset joulusukat, mutta nyt halusin uudet ja hieman värikkäämmät. Värit sukkiin mietin poikien huoneiden mukaan ja ne sopivatkin hyvin heidän huoneisiinsa. 


Juolusukat pääsivät pojilla käyttöön joulukalentereina. Vaikka isommat jo sanoivatkin, että eivät he enää tarvitse kalentereita, joulusukat heillekin tein. Sukkiin sujautin joka päivälle lakritsipatukat sekä  muutaman salaisen kirjekuoren jokaiselle. Kirjekuorissa lukee päivämäärä, jolloin kuoren saa aukaista. Kuorien sisältöä en nyt voi tässä paljastaa, mutta uskon että isommatkin ovat tyytyväisiä, että hekin omat sukkansa vielä saivat.

Pitkin syksyä olen useampaan otteeseen saanut kuulla, kuinka isommat sanovat että eivät he enää halua meidän mukana lähteä jonnekin tai eivät he enää tarvitse jotakin. Olen kunnioittanut heidän toiveitaan ja kasvua kohtuudella. Mutta, nyt jouluvalmisteluiden aikana, huomaan että isompien toiveita en ole ihan "ymmärtänyt". Jouluperinteet ovat perinteitä ja yllätykset kuuluu jouluun iästä välittämättä!


Minun on siis hyväksyttävä, että lapset kasvavat ja kaikki pienenä aloitetut ihanat jouluperinteet eivät enää ole niin ihania välttämättä. Ehkä löydämme yhdessä tähänkin sen kultaisen keskitien!

Kaisa



Kommentit

  1. Voi kuinka ihana teksti tässä olikaan <3 Monesti voi olla, että esim. kavereiden vuoksi lapsi ei halua jotakin, mutta kuitenkin on sitten mielissään kun kotona kuitenkin on se jokin juttu. Tässä voisi olla hyvin sama juttu :) Uskon että ovat tuosta ihanasta perinteestä kuitenkin todella mielissään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on aivan totta. Jokin asia saattaa olla "noloa" juurikin kavereiden painostuksen alla, vaikka nuori itse ei asiaa nolona oikeasti pitäisikään. Ja, saattaa olla että tämä joulusukka kuuluu juurikin näihin asioihin. Kuulin kyllä kun pojat keskustelivat ja miettivät mitä kuorissa mahtaa olla. Eli, hiukan sukka ainakin kiinnostaa.
      Ihania nämä lapset vaikka kasvavatkin kovaa vauhtia! <3

      Poista
  2. Meille oli poikien kasvaessa teini-iässä ihan uutta se että jouluaattona illalla myöhään lähdettiin liikenteeseen kaverien luokse tai joku kaveri tuli meille. Mutta niin se maailma muuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan tuon ajan omasta nuoruudesta, kun joulunakin piti kavereille lähteä. Mutta, meillä tuo päivä oli muistaakseni joulupäivä!

      Poista
  3. Sekin on ihana perinne, että joulu muodostuu sellaiseksi, jossa jokaisen toiveita on toteutettu jollain tavoin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Täällä on joulu juurikin sellainen, että kaikkien mielipiteet ja toiveet huomioidaan. Joulupöydässä on vain sitä mitä meidän perhe haluaa, on kaikki sitten ns jouluista tai ei. Ja, nämä joulusukat nyt ovat tällaiset kun minä halusin pojille tehdä ja on kyllä havaittavissa että pojat niistä on tyytyväisiä! :)

      Poista

Lähetä kommentti