19. LUUKKU


Lapsuudenkodissani oli pöydällä aina jouluisin puinen sorvattu kulho ja siinä pähkinöitä sekä kuivattujahedelmiä tarjolla. Kulhon oli tehnyt isäni nuorena miehenä ja antanut äidilleni lahjaksi. Kulhoa tuli pidellä varoen, olihan siinä ihanaa tunnearvoa.

Mieheni on myöskin nuorena poikana sorvannut ja tänä syksynä sorvi kotiutui myös meidän autotalliin. Perinne sorvaamisesta siis jatkuu. Tokaisin syksyllä, että toivoisin saavani puisen kulhon, johon sitten voisin laittaa pähkinöitä ja kuivattujahedelmiä tarjolle, niin kuin lapsuudenkodissanikin.


Meillä on siis sorvi pyörinyt ja puulastut lennelleet, kun autotallissa on esikoinen tehnyt jälleen joululahjoja. Kun eräänä päivänä minun tultua kotiin töistä, oli pöydällä kaunis puinen kulho täynnä pähkinöitä. Kulho oli todella tarkkaan tehty ja vimeistelty. Kulhon nähdessäni en pystynyt pitämään silmäkulmiani kuivina, niin onnellinen ja ylpeä pojastani olen. 




Kulho on joululahja minulle ja onkin ollut siitä saakka käytössä sekä koristanut pöytäämme. Ihanaa kun perinteet ja puuntyöstötaidot siirtyvät isältä pojalle. Eikä tämän kulhon sorvaaminen ole ollut mikään ihan helppo juttu. Työ on aloitettu kanttaamattomasta koivulankusta, josta on leikattu pienempi pala ennen sorvauksen aloittamista. Jälleen joululahjani on tunnearvoltaan mittaamaton.


Kiitos ihanasta joululahjasta poikani!

Kaisa

Kommentit

Lähetä kommentti