16. LUUKKU - TONTTUPAJALLA


Meillä on ollut jo useampana vuotena perinteenä, että läheisillemme teemme itse joulumuistamisen. Milloin pakettiin on sujautettu jokin leivonnainen, milloin kestotiskirätti tai joulukranssi. Viime vuonna pakettiin paketoitiin vanerista tehty adventtikynttelikkö. Tänä vuonna pojat innostuivat sorvaamaan vanerista kulhoja, ikäänkuin kynttelikön kaveriksi. Ja, mikä mukavampaa onkaan, kuin nauttia kynttilänvalosta ja napostella jotakin herkkua.



Muistan kuinka lapsuudessa joulunaikaan olohuoneen pöydällä oli aina puukulho, josta löytyi kuivattujahedelmiä sekä pähkinöitä. Sorvaamisesta innostuneena pojat tekivät minulle vastaavan puukulhon jossa on käytetty koivua sekä mahonkia. Kulhoon pojat eivät olleet laittaneet hedelmiä eikä pähkinöitä vaan juuressipsejä.


Kuivattujahedelmiä tai ei, hyvin tekivät juuressipsitkin glögin seurana kauppansa kynttilänvalosta nauttien. Miten otettu ja onnellinen olenkaan näistä taitavista lapsistani sekä heidän antamistaan lahjoista. Ja, nämä ovat niitä tavaroita, joista varmasti muodostuu niitä joulun tärkeimpiä jotka tulee olla aina esillä etenkin jouluisin!

Kaisa

Kommentit

  1. Megahienot! Ihanaa uutta viikkoa Kaisa. <3

    VastaaPoista
  2. Ompa tosi hieno tuo kulho. Taitavia poikia sinulle. Kulhot ovat kyllä upea lahja. Itsetehdyt lahjat ovat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Itse tehdyt lahjat on niin arvokkaita. <3

      Poista

Lähetä kommentti