8. LUUKKU - 2. adventti


Vaikka kuinka yrittää ottaa rauhallisemmin ja nauttia hetkestä, viikko kuluu yhtä nopeasti. Juurihan sytytimme ensimmäisen kynttilän adventtikynttelikköömme, kun on jo aika sytyttää toinen.

Tynkäviikkoon on mahtunut paljon mukavia kohtaamisia ja huomaa että pikkuhiljaa myös ne jotka eivät varsinaisiin jouluihmisiin lukeudukaan, ovat lähteneet joulua odottamaan. 

Kaupassa liikkuessa voi seurata varsinkin miehiä, kun he epätoivoisina etsivät kumppaneilleen joululahjoja. Toisille toki lahjan hankinta on helppoa, mutta ei kaikille. 

Kuluneella viikolla olen juonut useamman kupillisen glögiä erinäköisissä tilaisuuksissa, viettänyt pikkujouluja ja eilen saimme läheisemme meille glögille. Joten, tänään on aika rauhoittua ja levätä, jotta jaksaa vielä pari viikkoa ennen joulua sekä lomaa.

Sytytetään siis toinen kynttilä, on 2. adventti!

Kaisa

Kommentit

  1. Ihanaa toista adventtisunnuntaita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä päivät ja viikot kuluu niin nopeasti. Ei enää kuin kaksi viikkoa jouluaattoon!

      Poista
  2. Oikea vanhan ajan harmooniko teillä on ♥ Leppoisaa toista adventtia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, harmooni meiltä löytyy. Reisilihakset on koetuksella kun innostuu soittelemaan! :)

      Poista
  3. Toivottavasti olet saanut levättyä hyvin. Sydämellistä 2:sta adventtia💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan huilaamiseksi ei tuo sunnuntai mennyt, mutta mukavaa tekemistä kyllä oli! <3

      Poista
  4. Havahduin tähän ajankulumiseen juurikin tänään. Viime aikoina arjessa ollut sellaista haipakkaa, että blogien seuraaminen ja oman blogin kirjoittaminen on jäänyt vähän taka-alalle. Jouluvalmistelut ovat vielä vaiheessa ja lahjatkin kaupoissa, mutta olen täysin vakuuttunut, että ehdin tekemään kaiken ajoissa...ehkä viime tingassa, mutta kuitenkin :)
    Oikein rauhallista 2. adventtia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enää pari viikkoa jouluun. Ja, kyllä tuo joulu tulee, ilman sen suurempia valmistelujakin!

      Poista

Lähetä kommentti