1. LUUKKU - 1. adventti


Viime vuonna perheemme perinteisestä joulupaketista löytyi miesväen tekemä kynttelikkö, jossa on paikka neljälle kynttilälle. Kynttelikkö sopiikin oivasti adventtikyntteliköksi. 

Samalla kun tänään sai aukaista ensimmäisen luukun joulukalenterista, on myös aika sytyttää kynttelikköön ensimmäinen kynttilä. On ensimmäinen adventti ja aika aloittaa joulun odotus virallisesti. 

Kuluneen syksyn olen seurannut tiiviisti Vain elämää -jaksoja ja etenkin nyt marraskuussa heidän joulujaksojaan. Miten eturivin artistit muistelivat omia lapsuuden joulujaan ja millaisia perinteitä heille on muodostunut näin aikuisiällä. Osa muistoista oli hyvinkin koskettavia ja samalla mietin, millaisen muiston halun jättää omille lapsilleni.

Niin kuin Vain elämää -jaksoissakin artistit pohtivat, miten erilaisia jouluja kukin saa viettää. Kuinka paljon on ihmisiä, jotka viettävät joulun yksin, ilman muuta vaihtoehtoa. Muistetaan läheisimpiä ja myös niitä joita tulee harvemmin nähtyä. Annetaan edes näin joulun alla aikaa toisillemme.

Toivonkin kaikille, oikein tunnelmallisia ja lämpöisiä hetkiä niin tulevaan jouluun kuin joulunodotukseenkin!

Kaisa

Kommentit

  1. Kaunis kuva! 💜

    Tunnelmallista joulun odotusta sinulle!

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Kaunis kuva ja viisaita sanoja ♥
    Aika on arvokasta. Annetaan sitä toinen toisillemme.
    Tunnelmallista 1. adventtia sinulle ja läheisillesi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Niin helposti tulee lähetettyä viesti, vaihtaa kuulumisia. Mutta, milloin viimeksi soitti ystävälle tai kävi hänen luonaan? Näkemällä kun näkee mitä toiselle oikeasti kuuluu.
      Ihanaa joulun odotusta sinne teille! <3

      Poista
  3. Kyllä siinä ensimmäisessä on aina sitä jotain ❤️ Ihanaa joulun odotusta teille!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti