22. LUUKKU - 4. adventti


Viimeinen adventti ja aika sytyttää vimeinen neljästä kynttilästä. Joulu on jo aivan nurkan takana, enää kaksi yötä jouluaattoon. Ulkona ei ole niin kovin jouluista, maa on mustana ja vettä satelee vähän väliä. Onneksi tänään on jo hieman pidempi päivä kuin eilen ja päivät pitenevät päivä päivältä. Lähestyvän joulun lisäksi varmasti tämä voimannuttaa meitä kaikkia ja antaa voimia loppuvuoteen.

Kulunut viikonloppu on otettu rennosti, vaikka tekemistä olisi varmasti runsaasti. Mietinkin, pitäisikö olla huolissan kun joulustressiä ei ole ilmassa. Normaali viikkosiivous on tehty ja tänään kun vielä kuusi tuodaan sisälle, niin joulu on saapunut. Ihana joululoma poikien kanssa, eikä ole kiire minnekään.

Joten, oikein mukavaa ja rauhallista neljättä adventtia!

Kaisa

Kommentit

  1. Oikein ihanaa adventtia myös sinne! ❤️

    VastaaPoista
  2. Täällä jouluvalmistelut ovat vielä hieman vaiheessa, mutta aatoksi kaikki on varmasti valmista. Voin allekirjoittaa saman, että en tunne joulustressiä jostain syytä tänä vuonna lainkaan. Lahjat olen jo hankkinut ja koti melkein siivottuna. Kuusenhakureissu taitaa olla tiedossa vielä tänään.
    Oikein rauhallista 4.adventtia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti stressiä ei ilmaannu mistään, vaan saadaan nauttia joulusta rauhallisesti ja ilman stressiä! <3

      Poista
  3. Tunnelmallista neljättä adventtia teille ❤️

    VastaaPoista
  4. Tunnelmallista viimeistä adventtia ja leppoisaa joulua!

    VastaaPoista
  5. Kaunis kuva! Meilläkään ei lunta ole lainkaan mutta peukut on pystyssä että josko sitä vielä kuitenkin saataisiin ja ihan koko Suomeen:) Eikä sitä toki tarvitsisi paljon tulla ihan vaan sellainen pieni kerros että voisi sanoa lunta olevan..sekin riittäisi:) Hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa sinne teille❤️🎅🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Pieni pakkanen tosiaan olisi kiva, ei kura lentäisi ja kengät kastuisi.

      Poista
  6. Permainan poker pastinya banyak di kalangan remaja hingga dewasa yang sangat menggemari permainan poker, apalagi dalam 1 id game ada banyak permainan kartunya silahkan kunjungi situs kami untuk merasakan kenyamanan dalam bermain.

    DAFTAR POKER99

    daftar akun idn poker99

    buat akun poker99

    daftar akun idn poker 99

    buat akun poker online

    akun poker online uang asli


    LOGIN POKER99

    cara login poker99

    login poker99 via website

    login poker99 via mobile

    akun poker99

    idn poker.apk versi 2.1.0.1

    download apk poker99

    aplikasi mobile poker.apk

    VastaaPoista

Lähetä kommentti